Tapahtuma-aika: 2001 Oikeuden oppitunti. Nro 1. Johdanto. (Velkomusasia ja kunnianloukkaus) Nettinen.fi - Muutamaan oikeudenkäyntiin liittyviä asioita. Mukana asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky ja myyntipäällikkö Lauri Kara, Nordea Pankki ja sen edeltäjä sekä päätoimittaja Pertti Manninen, Nettisanomat. LUE! |
Torstai 14. huhtikuuta 2022. |
Torstai 14. huhtikuuta 2022. |
kiirastorstaina 2001. |
KIMMO OKSANEN / Helsingin Sanomat tiistaina 18.4.2000 TAUSTA Otteita velka- kertomuksista |
"Minun elämäni pelasti kylläkin työ. Työ oli sekä pelastukseni että
ansani. Olin takaajista ainoa, jolla oli palkka ja jota voitiin kuitata." |
|||
"Ja
niin verottaja, pankki, velkojat ja pesänhoitajat veivät kaiken, minkä
kykenivät kenenkään estämättä. Omaisuuteni arvo olisi silloin riittänyt
kattamaan lähes koko velkapääoman, mutta se oli pankin ensisijaisessa
hallussa eikä pankki suostunut siihen, että realisointi olisi tapahtunut
vapaaehtoisella menettelyllä. - - Sitten lama iski ja pankille tuli
kiire ja se realisoi kaiken omaisuuteni - noin kolmasosa sen oikeasta
arvosta." |
"Sairauteni paheni ja sydämen ohitusleikkauksen jälkeen sain lopulta
työkyvyttömyyseläkettä. Eläkkeeni nettotulosta on mennyt oikeuden päätöksellä
kolmasosa ulosottoviraston kautta velkojen korkoihin. Kahdentoista vuoden
velkavankeuden aikana noin miljoonan markan velka on kasvanut seitsemään
miljoonaan ja kasvaa edelleen. - - Viimeinen toiveeni on, että saisin
ihmisarvoni takaisin ja kuolla velattomana ja rasitteista vapaana." |
|||
"Toivon, että jokin ihme pelastaisi perheemme tuholta. Joskus olen toivonut
rekan ajavan päällemme. Ja kaksi kertaa olen jemmannut lääkkeet päivieni
päättämiseksi, mutta luopunut ajatuksesta." |
"Niin
sitten hyvästelin osakkeeni, ennakkoperintöni, avioliittoni ja myöskin
luottokelpoisuuteni. Tulin äkkiä yhteiskuntakelvottomaksi ja jotenkin
surkeaksi tyypiksi. Useimmat ystävät myös sain hyvästellä tai pikemminkin
he hyvästelivät minut äänettömästi ja kadoten kuin varkaat yöhön." |
|||
Lue
lisää: Vanhassakirkossa
kuultiin karmeita tarinoita KIMMO OKSANEN / Helsingin Sanomat tiistaina 18.4.2000 TAUSTA Otteita velkakertomuksista. |
||||
kiirastorstaina
2001. Aluksi ajattelin kirjoituksen aiheeksi karmeita tarinoita, joita itsekin olen joutunut läheltä seuraamaan. Siitä muotoutui kuitenkin ulottuvampi ja nöyrempi. Pertti Manninen. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. torstaina 12. huhtikuuta 2001, lisäykset päivittäin. http://www.nettisanomat.com/2001/04/12/etusivu.htm |
|
Alkuperäisen sivun palstoitus muutettu kahteen palstaan ja kirjasinkoko suurennettu kiirastorstaina 14.4.2022. |
Tiistai 12. huhtikuuta 2022. |
Tiistai 12. huhtikuuta 2022. |
|
2006 http://www.nettisanomat.com/2006/11/21/etusivu.html#ydinaseeton |
|
HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri
zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. (Käännös:
Pertti Manninen). Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi. HBL:ssä (3.11) selostettiin tarkasti muun muassa Naton, Ruotsin ja Suomen välistä syvennettyä yhteistyötä. Suomen Puolustusministeri on äskettäin eräässä puheessaan sanonut, että Suomella on vain kaksi vaihtoehtoa: nostaa puolustusmäärärahoja tai liittyä Natoon. Eräs kysymys, joka ei vielä ole vaikuttanut suomalaiseen keskusteluun, on se, että Nato on sotilasliitto, joka rakentuu soveltuvin osin Euroopassa oleviin ydinaseisiin. On pidätetty oikeus käyttää ydinaseita ensin, vaikka ei olisikaan jouduttu sellaisten aseiden käytön kohteeksi. Tämä oikeus on nimeltään "first use". Tämä oikeus kohdistuu myös sellaisiin maihin, joilla itsellään ei ole ydinaseita. Mielestämme tällainen ydinasedoktriini on kansainvälisen oikeuden vastainen. Sellaiseksi sen tulkitsi Haagin kansainvälinen tuomioistuin 1996-07-08 neuvoa-antavassa lausunnossaan. Lausuma voidaan mielestämme tulkita myös niin, että Naton jäsenvaltioiden tulee aktiivisesti vaikuttaa organisaation ydinasepuolustukseen liittyvien kysymysten selvittelyssä. Tilanteessa, jossa riski ydinaseiden leviämiseen maailmassa lisääntyy, muun muassa sen johdosta, että ydinasemahdit ovat haluttomia täyttämään vuoden 1968 ydinaseiden leviämistä koskevan sopimuksen VI artiklaa, jonka mukaan ydinaseita pitäisi vähentää ts. ryhtyä ydinaseiden riisuntaan, on erittäin tärkeää, että liittoutumattomat maat Euroopassa - Ruotsi, Suomi, Itävalta ja Irlanti, näillä perusteilla pidättyvät Naton jäsenyydestä niin kauan kuin organisaatio rakentaa puolustuksensa ydinaseille. Jäsenyys sisältää mukana olon vastuun Naton ydinaseisiin. Tässä yhteydessä emme käsittele kysymystä muunlaisesta yhteistyöstä Naton kanssa. Kuvaan kuuluu, että ei ole mitään poliittista enemmistöä Ruotsin jäsenyydelle. Aikaisemman sosialidemokraattisen hallituksen ulkopoliittisesssa selvityksessä 2006-02-15 sanotaan myös, että Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus ja näin ollen ulkopuolelle jääminen sellaisesta puolustusyhteistyöstä, johon ydinaseet kuuluvat, vahvistaa Ruotsin asemaa joutua massatuhoaseiden käytön kohteeksi. Jaamme tämän käsityksen. Ennen vaaleja järjesti Ruotsalaiset lääkärit ydinaseita vastaan kyselyn. Centerpartiet sanoo vastauksessaan, että Naton ydinasedoktriini on yksi painavimmista syistä, jonka takia Ruotsin ei tule liittyä Natoon. Mielipiteet Euroopassa ovat uudelleen alkaneet herätä ydinasekysymyksessä. Tämä koskee muun muassa amerikkalaisia ydinaseita Euroopassa, mutta myös kysymystä siitä. varustaako Englanti uudelleen Trident- sukellusveneet ydinaseilla vai romuttaako se ne. Sen tähden Euroopan liittoutumattomille maille on vahvoja syitä sanoa Natolle ei, koska se rakentaa puolustuksensa epäilyttävään ydinasedoktriiniin. Sen sijaan tulee tehdä ydinasekysymykseen uusia aloitteita, joiden lähtökohtana ovat Euroopan unionin massatuhoaseita koskeva päätöslauselma 2005-11-17 ja Blix-komission raportti "Weapons of terror". Tämä oli linjassa myös sen kanssa, että kysymys ydinaseettomista vyöhykkeistä Euroopassa otettaisiin uudestaan esille. Ruotsin valtiopäivillä on tänä syksynä jätetty aloite ydinaseettoman vyöhykkeen perustamiseksi Eurooppaan. Mielestämme on nyt hyvä syy sekä Ruotsille ja Suomelle jollakin sopivalla tavalla tehdä vyöhykeajatus uudelleen ajankohtaiseksi. Stig Gustafsson. Puheenjohtaja. Curt Riberdahl. Varapuheenjohtaja. Ruotsalaiset juristit ydinaseita Vastaan. Ruotsi. Ydinaseeton vyöhyke on nyt taas tehtävä ajankohtaiseksi. (Käännös: Pertti Manninen). HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. Läs! |
|
2006 http://www.nettisanomat.com/2006/11/21/etusivu.html#ydinaseeton |
|
2006 http://www.nettisanomat.com/2006/11/21/etusivu.html#aktualisera |
|
HBL Hufvudstadsbladet, Debatt. Nato.
Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson.
Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. I HBL (3.11) redovisas bland annat de fördjupade samarbetsplanerna mellan Nato, Sverige och Finland. Den finske förvarsministern hatr i ett tal nyligeb sagt att Finland bara har två alternativ: att höja försvarsanslagen eller att ansluta sig till Nato. En fråga som hittils inte verkar ha debatteras i Finland är betydelsen av att Nato är en militärallians som bygger pä en lämplig andel kärnvapen i Europa. Man förbehäller sig rätten att använda kärnvapen först utan att ha utsatts för angrepp med sådana vapen, så kallad first use. Detta gäller också mot länder som inte har sådana kärnvapen. Enligt vår mening strider en sådan kärnvapendoktrin mot folkrätten, sådan den uttolkas i ett rådgivande yttrande av den internationella domstolen i Haag den 8 juli 1996. Yttrandet kan enligt vår mening också tolkas så att sdet ankommer på Natos medlemsstater att aktivt verka föt att organisationens kärnvapenförsvar avvecklas. I ett läge där risken för kärnvapenspridning i världen ökar, bland annat till följd av kärnvapenmakternas ovilja att uppfylla sina förpliktelser enligt artkel VI i 1968 års icke-spridningsavatal om att nedrusta kärnvapen, bör det vara viktigt för de alliansfria länderna i Europa - Sverige, Finland, Österrike och Irland - att på dessa grunder avstä från medlemskap i Nato så länge organisatioinen bygger sitt försvar på kärnvapen. Ett medlemskap innebär medansvar för Natos kärnvapen. Vi går i detta sammanhang inte in på frågan om andra former av samarbete med Nato. Till bilden hör att det inte finss någon politisk majoritet för ett medlemskap i Sverige. I den tidigare socialdemokratiska regerings utrikespolitiska deklaration den 15 februari 2006 sägs också att den omständigheten att Sverige är militärt alliansfritt, och därmed står utanför ett fösvarssamarbete där kärnvapen ingår, stärker Sveriges position mot massförstörelsevapen. Vi delar denna uppfattning. I en enkät före valet anordnad av Svenska läkare mot kärnvapen, säger centerpartiet att Natos kärnvapendokrtin är ett av de tyngsta skälen för att Sverige inte bör ansluta sig. Opinionen i Europa har på nytt börjat vakna i kärnvapenfrågan. detta gäller bland annat de amerikanska kärnvapen i Europa, men också frågan om England skall rusta upp sina kärnvapenbestyckade Trident-utbåtar eller skrota den. Det finns därför starka skäl för de alliansfria staterna i Europa att säga nej till ett Nato som bygger sitt försvar på en tveksam kärnvapendoktrin. I stället bör man med utgångspunkty från Europaparlaments resolution om massförstörelsevapen den 17 november 2005 och rekommendationerna i Blix-kommisionens rapport "Weapons of Terror" ta nya initiativ i kärnvapenfrågan. I linje härmed skulle till exempel frågan om kärnvapenfria zoner i Europa tas upp på nytt. I Sveriges riksdag har denna höst lagts en motion om kärnvapenfri zon i Europa. Enligt vår mening finns det goda motiv för både Sveroge och Finland att i lämplig form aktualisera zontanken på nytt. Stig Gustafsson ordförande. Curt Riberdahl viceorfförande. Sveska jurister mot kärnvapen Sverige. HBL Hufvudstadsbladet. Debatt. Nato. Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Stig Gustafsson. Curt Riberdahl. Tisdag 21 november 2006. |
|
2006 http://www.nettisanomat.com/2006/11/21/etusivu.html#aktualisera |
Perjantai 8. huhtikuuta 2022. |
|
hs24.fi - SIVUT VUODELTA 2009 - nykyisin hs24.mobi Suomi ja Naton ydinaseet. Kysymyksiä ja vastauksia. |
Perjantai 8. huhtikuuta 2022. |
Perjantai 8. huhtikuuta 2022. MTV UUTISET
"... eli lisää apua tarvitaan Ukrainaan sotilaallista apua materiaalista apua, rahallista apua ja samanaikaisesti tarvitsemme entistä voimakkaampia pakotteita, jolla Venäjä saadaan lopettamaan sotatoimet Ukrainassa."
"Oliko tällä puheella vaikutusta Suomen päätöksiin miten arvioitte?" "Suomi on valmis tukemaan Ukrainaa niin kauan kuin sota on käynnissä me olemme valmiita tukemaan sodan jälkeen Ukrainan jälleenrakentamista."
"Missä vaiheessa Suomi irtautuu nyt sitten Zelenskyin toiveen mukaisesti venäläisestä energiasta, mikä on se aikataulu teidän mielestänne pääministerinä?"
"Me tulemme irtautumaan venäläisestä fossiilienergiasta niin nopeasti kuin mahdollista tämä on ollut meidän linjamme myös EU:ssa. Me olemme tukeneet erittäin voimakkaita sanktioita voimakkaita pakotteita, me olemme valmiita ottamaan kaikki energiapakotteet myös mukaan tähän pakoterintamaan. Meidän pitäisi yhdessä tehdä tämä Eurooppana niin nopeasti kuin mahdollista. Tämän me olemme myös yhdessä todenneet, Versaillesin kokouksessa olemme yhdessä todenneet että venäläisestä fossiilienergiasta irtaudutaan ja siitä irtaudutaan pian." "... näitte itse lähimpänä nähnyt videon välityksellä muuttiko tämä henkilökohtaista suhtautumista tai asennetta...?" "Itselläni on ollut mahdollista Eurooppaneuvoston kokouksissa muutamaankin otteeseen hänen kanssaan käydä keskusteluja. Yhtälailla olemme tavanneet kasvotusten ennen sodan alkua,
"Mitä ajattelette näistä yhteyksistä mitä presidentti Zelenskyi veti Suomeen, esimerkiksi että Suomi on kokenut vastaavankaltaisen tilanteen." "Suomella on oma historiansa Venäjän kanssa. Me olemme olleet venäjän kanssa sodassa, me olemme voittaneet ja olen varma siitä että Ukraina tulee sodan voittamaan, meidän sydämissämme Ukraina on jo voittanut, ja meidän pitää varmistaa kaikin mahdollisin keinoin se, että Ukraina voittaa sodan tarjoamalla tukea, tarjoamalla apua myös aseellista apua ja tietenkin asettamalla voimakkaita pakotteita venäjää kohtaan."
"Millaista apua nyt pitäisi Ukrainalle tästä eteenpäin antaa?" "Kaikkea sitä apua mitä tähänkin asti on annettu, on nähtävä että ei riitä se että kerran lähetetään vaikka aseita tai erilaista puolustusmateriaalia vaan kyllä tuo tuen ja avun tarve on jatkuva ja sen vuoksi näitä päätöksiä on suomessa tehty ja tullaan vastakin tekemään."
"...erityisesti sitä myös puolustustarvikkeita ja aseita, milloin valtioneuvosto on tekemässä päätöksen, jolla Ukrainalle lisää sotilaallisia tarvikkeita annetaan avuksi?" "No en tietenkään yksityiskohtaisella tasolla tällaisia tietoja tässä käy läpikäymään, mutta kyllä me olemme varautuneet ja valmistautuneet siihen että me tulemme tekemään päätöksiä vastakin." "Presidentti Zelenskyi korosti myös yhtiöiden merkitystä tässä ja lopettamista toimintaa Venäjällä mitä tämä tarkoittaa valtio-omisteisille yhtiöille?" "Kyllä suomalaisten yhtiöiden on varauduttava siihen että Venäjältä pitää lähteä hyvinkin nopeasti ja tiedän myös että monet yhtiöt ovat näitä päätöksiä tehneet ja olemme nähneet myös sen että Venäjän lainsäädäntö ei tee tästä kovinkaan helppoa. Ministeri Tuppurainen voi sitten tarkemmin vastata valtiontyhtiöitä koskeviin kysymyksiin." "Kiitoksia." "Kiitoksia kaikille."
Julkaistu 08.04.2022 13:51 (Päivitetty 08.04.2022 14:02) Sanna Marin: "Meidän tulee kaikin keinoin varmistaa, että Ukraina voittaa sodan". MTV UUTISTEN videopalvelulta kuvannut ja tekstin purkanut oikeenkuulemisvarauksin Pertti Manninen. |
Toimitus:
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 |
21. vuosisadan 22. ensimmäisen vuoden huhtikuun ensimmäisen viikon valittu aihe, kuva ja linkki sivulle. (2 aihetta maaliskuulta). KATSO! |
PayPal kasinot Kirjoja, jotka jokaisen online-pelejä pelaavan kannattaa lukea |
22 vuotta sitten. Tsetsenia: Äidit hakevat varusmiespoikiaan pois sodasta. Arkisto 29.10.1999. Lue! |
|
Helmikuun 27. päivä 2022. Suomi tarvitsee Saksan kannan kertoakseen Virolle, voiko Viro antaa suomalaisten Viroon myymät tykit Ukrainalle. Ylen tietojen mukaan Suomelle on vahvistettu, että Saksan ratkaisu on myönteinen. Saksan kanta ei ole vielä virallisesti saapunut Suomelle. Ulkoministeriö antoi aiemmin lausunnon, että sillä ei ole
mitään tykkien luovutusta vastaan. Ylen tietojen mukaan
puolustusministeriö on samalla kannalla. Tämä tarkoittaa, että
puolustusministeriö tulee tekemään myönteisen päätöksen Viron
vientiluvasta, Ylelle kerrotaan." Pääkirjoitus. Olisi lupa vaikka Paavilta, niin Suomen hallitus pääministeri Marinin johdolla ja tasavallan presidentti Sauli Niiistö siis katsovat sopivaksi lähettää Suomen päätösvallassa olevia aseita sotatoimialueelle. Maailma on raaka. Tappaminen kuitenkaan lopu tappamalla ja näillä Niinistön ja Marinin lähettämillä aseilla sitten tapetaan venäläisiä sotilaita ja varmaan myös ukrainalaisiakin ja siviiliväestöä. Ei niiden osumatarkkuus ole 100 prosenttia ja sodassa ne voivat pian olla vastapuolenkin käytössä. Historia tulee kertomaan oliko Suomen hallituksen osumatarkkuus tässä asiassa paikallaan. Pääkirjoitus. Pertti Manninen sunnuntaina 27.2.2022 11:39. Lainaus ja kuva Ylen artikkelista: Venäjän hyökkäys |
Toimitus:
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 |
Perjantai 25. maaliskuuta 2022. Lukijan kommentti Iltalehdessä: "Pauli Korpelainen 7 tuntia sitten Lue myös! Helmikuun 27. päivä 2022. Suomi lähettää aseita sotaan, taas Tekstit lehdistä Helsingin Sanomat, Iltalehti ja Keskisuomalainen. Lue myös! Lauantai maaliskuun 5. päivä 2022. The Guardian Opinion Ukraine We at Stop the War condemn the invasion of Ukraine, and warmongers on all sides |
Toimitus:
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 |
Leif Salmén. Voiton päivä? Kolumni. Iltalehti Keskiviikkona 11.05.2005. |
||
Leif Salmén. Voiton päivä? Kolumni. Iltalehti Keskiviikkona 11.05.2005. Kopio sivulta http://www.nettisanomat.com/2005/05/17/salmen.htm Tekstinä myös täällä!
Katkelmia Leif Salménin kirjoituksista muistosivulla: |
Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", http://www.nettisanomat.com/2007/01/09/aretvar1957.html |
2022 |
2022 |
2022 |
Perjantai 25. maaliskuuta 2022. |
Perjantai 25. maaliskuuta 2022. |
Maanantai 28. maaliskuuta 2022. |
Keskiviikko 30. maaliskuuta 2022. |
Torstai 31. maaliskuuta 2022. |
Perjantai 1. huhtikuuta 2022. |
Lauantai 2. huhtikuuta 2022. |
Maanantai 4. huhtikuuta 2022. |
Maanantai 4. huhtikuuta 2022. |
Torstai 7. huhtikuuta 2022. |
|
hs24.fi - SIVUT VUODELTA 2009 - nykyisin hs24.mobi http://www.hs24.mobi/nato/nato.htm - - - http://www.hs24.mobi/nato/natoo2.htm |
hs24.mobi - härkää sarvista - Nato 1
hs24.fi
- härkää sarvista - mistä on kysymys? Nato - Kaikki aiheet |
2009.
Nato 1 |
Nato Kysymys: Jos Suomi liittyy Natoon, tuleeko siitä ydinasevaltio? Vastaus: Kyllä tulee, sillä Naton puolustusstrategia perustuu ydinaseisiin ja Natoon liittyneelle valtiolle tulee myös kaikki Naton velvoitteet, mm. ydinaseiden käyttö "first use"-opin mukaisesti. Linkki: http://www.nettisanomat.com/2008/10/12/ etusivu.html#ydinaseeton |
Nato Kysymys: Miksi Suomessa ei keskustella siitä, että Natoon liittyminen toisi Suomelle myös ydinaseet. Vastaus: Suomen kansalaiset eivät halua Natoon, vaikka päättäjien enemmistö sitä haluaakin, vaikkeivät kaikki sitä julkisesti uskalla tunnustaa. Jos ydinaseista puhuttaisiin, niin kansalaismielipide oli entistä enemmän Natoon liittymistä vastaan. Päättäjät odottavat sopivaa tilaisuutta, usein heti eduskuntavaalien jälkeen tapahtuu kaikenlaista, kun luotetaan siihen, että kansalaiset unohtavat kyseisen asian ennen seuraavia vaaleja. Linkki: http://www.nettisanomat.com/2008/10/12/ etusivu.html#ydinaseeton |
Nato Kysymys: loppuvatko suomettumispuheet, jos Suomi liittyy Naton jäseneksi, niin kuin presidentti Martti Ahtisaari on perustellut? Vastaus: On käynyt päinvastoin, suomettumispuheet ovat lisääntyneet maailmalla. Linkki: http://www.nettisanomat.com/2009/01/03/ etusivu.html#ensin |
Nato |
Nato |
Nato |
Nato |
Nato Kysymys: Miksi Keskisuomalainen-lehti ei puuttunut ydinaseiden unohtamiseen selostaessaan hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa 2009? Vastaus: Lehti ei ilmeisesti tiedä tästä asiasta. Linkki: http://www.nettisanomat.com/2009/01/24/ etusivu.html |
Nato Kysymys: Miksi Helsingin Sanomat ei puuttunut ydinaseiden unohtamiseen selostaessaan hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa 2009? Vastaus: Eräissä asioissa Helsingin Sanomat haluaa huiputtaa lukijoitaan ja koska ydinaseista puhuminen vaikuttaisi kielteisesti Nato-kannatukseen ydinaseet ja niistä puhuminen halutaan unohtaa. Linkki: http://www.nettisanomat.com/2009/01/24/ etusivu.html |
Nato Kysymys: Miksi Naton kannatusta koskevissa gallupeissa ei koskaan muotoilla kysymystä esim. seuraavalla tavalla: ”Kannatatteko Suomen liittymistä Natoon, joka merkitsee Suomen liittymistä ydinaseiden käyttäjien joukkoon, vieläpä sen first use-opin mukaisesti, että ydinaseita voitaisiin käyttää sellaisiakin maita vastaan joilla ei ole omia ydinaseita ja jotka eivät ole edes vielä tunkeutuneet mihinkään Nato-maahan?” Vastaus: Naton kannatusluvut jäisivät niin pieniksi, ettei tuloksia Natoon pyrkivät tiedotusvälineet niitä mielellään julkistaisi. Sen takia on parempi johdatella esim. kustannussäästöillä tai muilla sellaisilla. Linkki: http://www.nettisanomat.com/2009/01/24/ etusivu.html |
2009.
Nato 2 |
Nato Kysymys: Miksi Hufvudstadsbladet (HBL) ja sen toimittaja Björn Månsson kirjoitti selostaessaan hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa 2009 siitä, että Natoon liittyminen toisi ydinaseet maahamme tai että joutuisimme jopa ydinhyökkäyksen kohteiksi? Vastaus: Joku lehti ja joku toimittaja haluaa vielä kunnioittaa lukijoitaan ja tuoda esille asioiden monet puolet parhaiden journalististen perinteiden mukaisesti. Linkki: http://www.nettisanomat.com/2009/01/29/ etusivu.html#lehdistokaan |
Nato Kysymys: Miksi noin kymmenen lehden artikkeleissa ja pääkirjoituksissa vain yhdessä mainittiin siitä, että Natoon liittyminen toisi Suomeen ydinaseet mukanaan. kun ne selostivat hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa 2009? Vastaus: Voi olla, että osa lehdistä ei tiedä koko mahdollisuudesta. Todennäköisempää kuitenkin on, että siitä ei haluta kertoa lukijoille jonkunlaisen epävirallisen yhteissopimuksen johdosta. Linkki: http://www.nettisanomat.com/2009/01/29/ etusivu.html#lehdistokaan |
2009.
Nato 3 |
Lukijakysymykset
meilillä osoitteeseen: hs24fi @hotmail.com hs24.mobi - härkää sarvista. Sivun numero: Nato 2. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: hs24fi @hotmail.com - Aineisto ja kirjoitukset tammikuu 2009- marraskuu 2009 . hs24.fi . Nettiin 2009-11-25. Linkkejä 2009-11-25. hs24.mobi - härkää sarvista - Nato 2 - Kysymyksiä ja vastauksia - tammikuu 2009- marraskuu 2009 . hs24.fi , kysymykset ja vastaukset Pertti Manninen ellei toisin mainita, 2009-11-25. |
hs24.fi - SIVUT VUODELTA 2009 - nykyisin hs24.mobi http://www.hs24.mobi/nato/nato.htm - - - http://www.hs24.mobi/nato/natoo2.htm |
Hoitajien lakko alkoi |
Lauantai 2. huhtikuuta 2022.
"EU kovisteli Kiinaa Ukrainan hyökkäyksestä. Kiina vastasi ympäripyöreästi." "Venäjän kaasutoimitukset ovat jatkuneet normaalisti, vaikka Putin uhkasi laittaa hanat kiinni, jos maksua ei suoriteta ruplissa." "Ja uudessa väitöskirjassa etsitään vastausta siihen suomettuiko suojelupoliisi Neuvostoliiton ja kylmän sodan aikana." "Hyvää iltaa. Hoitajalakko on alkanut. Yli 25000 hoitajaa keskeytti työnsä aamulla kuudessa sairaanhoitopiirissä. Sosiaali- ja terveysministeriö on päättänyt valmistella lain, jolla varmistetaan potilasturvallisuutta ja määrätään hoitajia takaisin töihin. Suunnitelma suututti hoitajajärjestöt." "Hoitajat ovat marssineet tänään eri puolilla Suomea. Hoitajaliitto Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen on raivoissaan hallituksen suunnitelmista taata potilasturvallisuus." "Mulla on ollut puhelin tukossa eilisen illan ja yön siitä pöyristyksestä, että kaiken päälle tää hallitus on valmis viemään lakko-oikeuden." "Sosiaali- ja terveysministeriöstä kiistetään hoitajaliiton väitteet. Ministeriö ilmoitti saaneensa valvovilta viranomaisilta tänään sellaista tietoa, että laki potilasturvallisuuden takaamisessa tarvitaan." "Missään tapauksessahan ei haluta puuttua työtaisteluun sinänsä, vaan jos tätä asiaa katsotaan ihan puhtaasti potilasturvallisuuden näkökulmasta siitä, että ihmisten henki ja terveys voidaan viimekädessä turvata, vaikka meillä lakko-oikeus onkin." "Työpaikoilla tilanne on kärjistynyt kun työnantaja ja työntekijät ovat yrittäneet neuvotella siitä kuinka paljon hoitajia tarvitaan lakon aikana suojelutyöhön. Uudella lailla halutan turvata esimerkiksi tehohoito, päivystys ja synnytykset." "Jos syntyy epäselvyyttä siitä, että riittäkö työvoima kiireellisen hoidon eli juuri hengenpelastavan hoidon antamiseen ei se onsilloin se raja , joloin voidaan tarvita valtion toimenpiteitä."
Aki Linden perhe- ja peruspalveluministeri Kristiina Tolkki Yle Matti Rönkä Yle
Hoitajien lakko ja Ylen uutiset. |
Toimitus:
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 |
21. vuosisadan 22. ensimmäisen vuoden huhtikuun ensimmäisen viikon valittu aihe, kuva ja linkki sivulle. (2 aihetta maaliskuuulta). |
|||
2000 torstaina 30. maaliskuuta 2000 |
2001 torstaina 5. huhtikuuta 2001 |
2002 Torstaina 4. huhtikuuta 2002 |
|
2003 Torstaina 3. huhtikuuta 2003. |
2004 Torstaina 1. huhtikuuta 2004. Irak. Länsimaisia ruumiita pilkattiin. Amerikkalais- |
2005 maanantaina 4. huhtikuuta 2005 |
|
2006 Perjantai 07.04.2006 |
2007 Keskiviikko "Äidin rakkaus". Helsinki.
Rautatientori. |
2008 Lauantai |
|
2009 Maanantai |
2010 Tiistai |
2011 Torstai |
|
2012 Torstai |
2013 Torstai |
2014 Lauantai |
|
2015 Keskiviikko |
2016 Perjantai
|
2017 Tiistai |
|
2018 MAALISKUU Tiistai 2018-03-20 |
2019 Keskiviikko |
2020 Perjantai |
|
2021 Torstai |
2022 Lauantai 2. huhtikuuta 2022. |
|
Perjantai 1. huhtikuuta 2022. |
|
Ympyrä sulkeutuu. Toimittaja Heikki Palteisto 2006. Keskustelua turvallisuudesta. Katkelma Ylen Päivän peilistä keskiviikkona 18.01.2006 klo 17.00. Halonen vs. Niinistö vaiko Niinistö vs. Halonen. Nettisanomat. Teksti
Ympyrä sulkeutuu. Ympyrä sulkeutuu. 2016. MARRASKUU 2016. Pääkirjoitus. Niinistö, Nato ja Trump. Suomen presidentin väärinkäsitys USA:n presidentin vallasta. http://www.nettisanomat.com/ Ympyrä sulkeutuu. MARRASKUU 2016. "Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden osalta totesitte, että niin jäsenyys kuin Natokaan ei ole riippuvainen yhdestä ihmisestä, vaikka tämä olisi Yhdysvaltain presidentti." http://www.nettisanomat.com/ Ympyrä sulkeutuu. 2018 ja 2020. Ylen lähteet: presidentti ja hallitukset tiesivät järjestelystä Mahdollisuudesta tiedonvaihdon syventämiseen tiesi aikanaan Juha Sipilän (kesk.) hallitus. Järjestely on ollut myös nykyisen Sanna Marinin (sd.) johtaman hallituksen tiedossa. Eduskunta ei ole tiennyt, mihin kaikkeen Suomi on sitoutunut yhteistyössä Ruotsin ja sotilasliitto NATOn kanssa. Perustuslakivaliokunta aloittaa selvityksen ongelmista eduskunnan tiedonsaantioikeudessa https://yle.fi/uutiset/3-11363798 Ympyrä sulkeutuu. 2022.Pääkirjoitus sunnuntaina 27.2. Suomi lähettää tykkejä sotaan. Suomen hallitus pääministeri Marinin johdolla ja tasavallan presidentti Sauli Niiistö siis katsovat sopivaksi lähettää Suomen päätösvallassa olevia aseita sotatoimialueelle. Pääkirjoitus sunnuntaina 27.2. Suomi lähettää tykkejä sotaan http://www.nettisanomat.com/ Ympyrä sulkeutuu. 2022. Uutinen 4.3.2022 Presidentti Niinistö Washingtonissa: Turvallisuus- ja puolustusyhteistyötä Yhdysvaltojen kanssa tiivistetään. https://www.presidentti.fi/ Ympyrä sulkeutuu. |
Toimitus:
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 |
Nato on tätäkin.
Arkistosta 20.10.2011: |
Öhtuleht |
Naton eestiläinen sotilas sen sijan sai surmansa Afganistanissa viikon vaihteessa. Öhtyleht löytyi eilen Jyväskylän aseman R:ltä. Surmansa saanut nuorukainen, jolta elämä jäi elämättä, oli 11. eestiläinen sotilas, joka on uhrannut henkensä "missioonil", 2 Irakissa ja 9 Afganistanissa. Tänään on isäni syntymäpäivä (s. 1910). Hän palasi sodasta ehjänä, ei paljon kertonut, mutta siitäkin vähästä aisti sen hirveyden, mitä he siellä kokivat. Tänään tuli muuten Apu postilaatikkoon. Kannessa komeilee otsikko, jossa kerrotaan, että monet, monet kunnat eivät enää huolehdi veteraanien kuntoutuksesta, Suomessa 2011. Pertti Manninen. Torstai 2011-10-20 klo 23:54 kissan nukkuessa sylissä. (Korjaus: "kotiavusta" muutettu "kuntoutuksesta" 2011-10-21 PM). |
Keskiviikko 30. maaliskuuta 2022. Presidentti Niinistökin väärentelee Nato-galluppien tuloksen! ... - N:o 2484 - Kaikki - Toimitus |
|
Salaliitto väärentää Nato-galluppeja? |
Keskiviikko 30. maaliskuuta 2022.
Presidentti Niinistökin väärentelee Nato-galluppien tuloksen! Keskiviikko 30. maaliskuuta 2022. Presidentti Niinistökin väärentelee Nato-galluppien tuloksen! Kommentti. YLE TEKSTI-TV 30. 03. 18: 35:54 Niinistö sanoi ruotsinkielisen Svenska Ylen haastattelussa keskiviikkona, että hän uskoo, että jo nykyiset mielipidemittaukset osoittavat, että suomalaisten enemmistö tukee Suomen mahdollista jäsenyyttä sotilasliitto Natossa. En ole havainnut, että joku sanoisi, että tehdyt kyselyt Nato-jäsenyydestä eivät kertoisi, kuinka asia on, Niinistö sanoi ruotsinkielisessä haastattelussa.
111 YLE TEKSTI-TV 30. 03. 18:34:19 KOTIMAA YLE KESKIVIIKKO Naton kannatus on korkeammalla kuin koskaan aiemmin HS:n mittaushistoriassa. Tietojen keräysmenetelmä vaihdettiin maaliskuun alussa puhelinhaastatteluista internetpaneeliin, jonka vuoksi tulokset eivät kuitenkaan ole täysin vertailukelpoisia. Kyselyn on teettänyt Kantar TNS. Aineisto koottiin tämän viikon alussa, vastaajia oli yhteensä 1 080.
112 MTV 112 Ke 30.03. 19:31:18 Helsingin Sanomat kertoo, että Naton kannatus on nyt korkeammalla kuin koskaan lehden parikymmentä vuotta kestäneessä mittaushistoriassa. Tietojen keräysmenetelmä kuitenkin muuttui maaliskuussa puhelinhaastatteluista internetpaneeliin. Onko sinulla ongelmia? Puhuminen auttaa. Katso s. 450 Loppukommentti. Tulosten väärennys tapahtuu hyvin yksinkerttaisesti. Koska väärentäminen on selvästi tarkoituksellista on se myös häpeällistä. Kyselytutkimuksiin eivät koskaan kaikki, joilta kysellään, vastaa yhtään mitään. Näin ollen kun jätetään kertomatta vastausprosentti, saadaan mielikuvitukselliset jakaumaprosentit. Ylen tammikuuss Taloututkimus Oy:llä teettämässä puolueiden kannatusmittausgallupissa vastausprosentti oli 66. Tätä vastausprosennttia käytettäessä tulosprosentit olisivat: ja otsikot: Presidentti Niinistökin voisi korjata väitteensä muotoon: ja Ensiksikin, Nato tarvitsee tiedon, että kansa tukee jäsenyyttä. Kylla, se meillä jo melkein toteutuu. Niin uskon. Pertti Manninen. Helsingin Sanomat 30.3.2022. "Politiikka|HS-gallup Suomalaisia sotilaita osallistuu parhaillaan Norjan asevoimien järjestämään Cold Response -harjoitukseen, jossa on mukana Naton ja sen kumppaneiden joukkoja. Kuva: Jonathan Nackstrand / AFP Jarmo Huhtanen HS Lukijoiden kritiikkiä niin tutkimuksen suoritustapaan kuin esitettyyn kysymykseenkin samassa osoitteessa kommenteissa! |
Toimitus:
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999
|
5.1.2022. 19:10. Google-haku: Nato |
Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", http://www.nettisanomat.com/2007/01/09/aretvar1957.html |
|
Pääkirjoitus |
Muista vieläkin rokotus! |
Nato on tätäkin.
Arkistosta 20.10.2011: |
Öhtuleht |
Naton eestiläinen sotilas sen sijan sai surmansa Afganistanissa viikon vaihteessa. Öhtyleht löytyi eilen Jyväskylän aseman R:ltä. Surmansa saanut nuorukainen, jolta elämä jäi elämättä, oli 11. eestiläinen sotilas, joka on uhrannut henkensä "missioonil", 2 Irakissa ja 9 Afganistanissa. Tänään on isäni syntymäpäivä (s. 1910). Hän palasi sodasta ehjänä, ei paljon kertonut, mutta siitäkin vähästä aisti sen hirveyden, mitä he siellä kokivat. Tänään tuli muuten Apu postilaatikkoon. Kannessa komeilee otsikko, jossa kerrotaan, että monet, monet kunnat eivät enää huolehdi veteraanien kuntoutuksesta, Suomessa 2011. Pertti Manninen. Torstai 2011-10-20 klo 23:54 kissan nukkuessa sylissä. (Korjaus: "kotiavusta" muutettu "kuntoutuksesta" 2011-10-21 PM). |
Salaliitto väärentää Nato-galluppeja? |
5.1.2022. 19:10. Google-haku: Nato |
Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", http://www.nettisanomat.com/2007/01/09/aretvar1957.html |
|
Pääkirjoitus |
Muista vieläkin rokotus! |
Pitkäkorvakin pisteli poskeensa maahan pudonneita auringonkukan siemeniä. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal torstaina 31.3.2022 19:15. Pertti Manninen. |
2022 |
2022 |
2022 |
Perjantai 25. maaliskuuta 2022. |
Perjantai 25. maaliskuuta 2022. |
Maanantai 28. maaliskuuta 2022. |
Keskiviikko 30. maaliskuuta 2022. |
Torstai 31. maaliskuuta 2022. |
Perjantai 1. huhtikuuta 2022. |
Lauantai 2. huhtikuuta 2022. |
Maanantai 4. huhtikuuta 2022. |
Maanantai 4. huhtikuuta 2022. |
|
2022 maaliskuussa |
|
Keskiviikko maaliskuun 2. päivä 2022. |
Kallion kirjasto Helsingissä. Lue! |
|
Torstai maaliskuun 3. päivä 2022. |
||
Perjantai maaliskuun 4. päivä 2022. Ympyrä sulkeutuu. |
2018 ja 2020. Presidentti eduskunnalta pimitetystä NATO-järjestelystä. |
|
Lauantai maaliskuun 5. päivä 2022. |
||
We at Stop the War condemn the invasion of Ukraine, and warmongers on all sides |
||
Naisten päivä tiistaina 8.3.2022 |
||
Kansainvälinen naistenpäivä. |
||
Keskiviikko 9. maaliskuuta 2022. Piilotettu sota. |
Keskiviikko 9. maaliskuuta 2022. Näkyvä sota. |
|
19.3.2022. Ensimmäinen ehto naisen edistymiselle on persoonallinen ja henkinen vapaus. Siihen perustuu kaikki muu. |
||
20.3.2022. |
Helsingin Sanomat pönöttää uljaasti Postitalon ja Eduskuntatalon edessä lauantaina 25.09.2004. Kuva |
|
Evan väärennetty Nato-gallup 22.3.2022 |
Tiistai 22. maaliskuuta 2022. |
|
HS:n uusi väärennös tänään 23.3.2022 |
"Nato-jäsenyyttä kannattaa 54 prosenttia suomalaisista, vastustajia noin viidennes" |
|
Maaliskuun 24. päivä 2022. |
huippukokoukseen Brysseliin kokouksessa Keskustellaan Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja keinoista Ukrainan tukemiseksi huippukokouksessa vierailee myös Yhdysvaltain presidentti Joe Biden myös Ukrainan presidentin ... Lue! |
|
Perjantai 25. maaliskuuta 2022. |
Perjantai 25. maaliskuuta 2022. |
|
Sunnuntai 27. maaliskuuta 2022. |
||
Maanantai 28. maaliskuuta 2022. Äldre och handikappade kan inte fly |
||
Tiistai 29. maaliskuuta 2022. Kyyhkynen ja kottarainen sovussa. Syötävää riittää kummallekin. |
||
Keskiviikko 30. maaliskuuta 2022. |
NATO-JÄSENYYS |
|
Torstai 31. maaliskuuta 2022. Nato on tätäkin. Arkistosta 20.10.2011: Öhtuleht Esmaspäev, 17, oktoober 2011 ÜKS ELAMATA JÄÄNUD ELU... Agris Hutrof on 11. missioonil hukkunud Eesti södur. Lue! |
||
Torstai 31. maaliskuuta 2022. |
||
2022 maaliskuussa |
2022 maaliskuussa |
Helmikuun 5. päivänä 2022. |
http://www.nettisanomat.com/ 2022/02/05/etusivu.html |
|
Helmikuun 6. päivä 2022. |
Saamelaisten kansallispäivä. |
http://www.nettisanomat.com/ 2022/02/06/etusivu.html |
Helmikuun 12. päivä 2022. |
http://www.nettisanomat.com/ 2022/02/12/etusivu.html |
|
|
Helmikuun 13. päivä 2022. |
http://www.nettisanomat.com/ 2022/02/13/etusivu.html |
Helmikuun 14. päivä 2022. Ystävänpäivä. Niinistö sanoo antavansa vinkkejä maiden johtajille, jotka kyselevät Putinista Lue! |
||
Pekingin olympialaisten loppu |
||
Helmikuun 21. päivä 2022. |
... kylmän sodan aikaan. |
|
Helmikuun 24. päivä 2022. |
Tässä Yle Uutiset kello kuusi uutiset toimittaja Pietu Heiskanen Hyvää huomenta Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoittaa Venäjän aloittaneen sotilasoperaation Ukrainasta Lue! |
|
Helmikuun 27. päivä 2022. |
Pääkirjoitus |
|
Arkisto. 22 vuotta sitten. Tsetsenia: Äidit hakevat varusmiespoikiaan pois sodasta. Lue! |
||
Helmikuun 28. päivä 2022. Kalevalan päivä |
on |
"Jos tulee käsi kipeeksi, voit ottaa kipulääkettä. Oireet menee yleensä nopeesti ohi." |
http://www.nettisanomat.com/ 2022/01/01/etusivu.html |
|
4.1.2022. |
4.1.2022. |
http://www.nettisanomat.com/ 2022/01/04/etusivu.html |
5.1.2022. Presidentin ja pääministerin puheiden huomio. |
http://www.nettisanomat.com/ 2022/01/05/etusivu.html |
|
Presidentti Niinistö keskusteli Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin kanssa. Lue! |
http://www.nettisanomat.com/ 2022/01/09/etusivu.html |
|
10.1.2022. Kysymys puolustusministeri Antti Kaikkoselle. Pitäisikö Suomen hakea Nato-jäsenyyttä? Vastaus. |
http://www.nettisanomat.com/ 2022/01/10/etusivu.html |
|
Puheenjohtajat Andersson, Marin, Orpo, Purra, Saarikko ja Suomela Iltalehden tentissä. Lue! |
http://www.nettisanomat.com/ 2022/01/14/etusivu.html |
|
Ulkoministeri Sergei Lavrov: Venäjä kunnioittaa täysin Suomen ja |
http://www.nettisanomat.com/ 2022/01/15/etusivu.html |
|
2022. Tammikuu. Maanantai 17.1. |
http://www.nettisanomat.com/ 2022/01/17/etusivu.html |
|
Faktan tarkistus: Reputus HS:n Nato-gallupille 18.1.2022. |
http://www.nettisanomat.com/ 2022/01/20/etusivu.html |
|
2022. Tammikuu. Lauantai 22.1. Aluevaalitunnelmia 2. Lue! |
http://www.nettisanomat.com/ 2022/01/22/etusivu.html |
|
Aluevaalit. |
http://www.nettisanomat.com/ 2022/01/23/etusivu.html |
|
2022. Tammikuu. Sunnuntai 23.1. Sotehistoriaa. |
http://www.nettisanomat.com/ 2022/01/23/etusivu.html# sunnuntai20220123 sotehistoria |
|
Krapula-aamuna. Aluevaalit. Tulos. Lue! |
http://www.nettisanomat.com/ 2022/01/24/etusivu.html |
|
2022. Tammikuu. Tiistai 25.1. Uimahalli kumisee tyhjyyttään. |
http://www.nettisanomat.com/ 2022/01/25/etusivu.html |
|
"Se tapahtui uudestaan ja uudestaan." |
http://www.nettisanomat.com/ 2022/01/27/etusivu.html |
|
2022. Tammikuu. Perjantai 28.1. |
http://www.nettisanomat.com/ 2022/01/28/etusivu.html |
|
Valoa pimeyteen. |
http://www.nettisanomat.com/ 2022/01/31/etusivu.html |
|
Leif Salmén. Voiton
päivä? Kolumni. Iltalehti keskiviikkona 11.05.2005. |
|
Katkelmia Leif Salménin kirjoituksista muistosivulla: |
Kyyhkynen ja kottarainen sovussa. Syötävää riittää kummallekin. Uusimaa. Kirkkonummi. Björkdal tiistaina 29.3.2022 09:44. Pertti Manninen. |
Kottaraisetkin kesäajassa. Syötävää riittää sovussa. |
Salaliitto väärentää Nato-galluppeja? |
Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", http://www.nettisanomat.com/2007/01/09/aretvar1957.html |
5.1.2022. 19:10. Google-haku: Nato |
Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", http://www.nettisanomat.com/2007/01/09/aretvar1957.html |
5.1.2022. 19:10. Google-haku: Nato |
Tarja Salmi-Jacobson. |
Toimitus:
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 |
22 vuotta sitten. Tsetsenia: Äidit hakevat varusmiespoikiaan pois sodasta. Arkisto 29.10.1999. Lue! |
||
Helmikuun 24. päivä 2022. Tässä Radio 1 ja Maaria Holma Huomenta että on torstai 24 helmikuuta Viron itsenäisyyspäivä Matti Matias Matias ja maksa ja ortodoksisen kalenterin mukaan Johannes Juhani Juha Juho Jouni Jussi ja Jukka Onnea kaikille merkkipäivän viettäjille aurinko nousee Helsingissä 734 Oulussa 747 08.02 ja aurinko laskee Helsingissä 1734 Oulu 1717 Utsjoella 16.50 Kello on kohta 6 uutiset ja sitten jatketaan aamu soitetaan ensin aikamerkki Tässä Yle Uutiset kello kuusi uutiset toimittaja Pietu Heiskanen Hyvää huomenta Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoittaa Venäjän aloittaneen sotilasoperaation Ukrainasta Putin kehottaa ukrainalaiset sotilaita laskemaan aseensa ja varoittaa operaation puuttuvia Costa toimilla Putin ilmoitti asiasta puheessa joka esitettiin samaan aikaan kun YK turvallisuusneuvosto on pitänyt omaa hätäkokous on Ukrainan tilanteesta Itä Ukrainan separatistit pyysivät apua Venäjältä Yhdysvaltojen mukaan esitetty avunpyyntöön esimerkki yrityksestä lavastaa tekosyy joka oikeuttaisi Venäjän sota toinen Ukrainassa livistää raportoi kirjeenvaihtajamme Suvi Turtiainen Mikä tilanne on tällä hetkellä Nokia näyttää siltä että Venäjän välinen Putin on tämä hyökkäyksessä Ukrainaan vastaan taloissa on aloittamassa uuden sodan Euroopassa tässä vaiheessa räjähdyksen ääni ja on raportoitu eri puolilla ukrainaa pääosin itäisessä osassa ukrainaa Silminnäkijä kertoo serimedia lähteelle että kaukaisia räjähdyksen ääniä on kuultu myös pääkaupungissa Kiovassa ja Vaikuttaa siltä että reunuksia on kuultu myös harkovan lähistöllä ja Harkova on Ukrainan joukkue polkupyörän hallussa vaikka Harkova sijaitseekin tuolla Ukraina koodit rajan tuntumassa lähellä Venäjän rajaa ja lähellä tuota aiempaa kontakti linjaan ja joidenkin tietojen mukaan myös Kiovan lentokenttä lähistöllä olisi kuultu ampumisen ääniä No miten Ukraina on varautunut tilanteeseen tapahtui selvä muutos ihan nytten oikeastaan vuorokaudesta tiistai-iltana presidentti zelensky kutsui reserviläisiä palvelukseen kutsui Koskinen vaiheessa 250 000 reserviläistä ja eilen tehtiin monia liikkeitä sen että Ukraina Ukraina alettiin valmistelemaan sotaa varten tänne tuli voimaan nytten viime yönä puoliltaöin poikkeustila lisäksi Ukraina parlamentissa alkoi edistyä laki joka liittyy hidden oikeuteen kantaa asentaa ja käyttää asetta itsepuolustukseen ja täällä villissä myös kuulin eilen illalla myöhään että ihmisiä pyydetään nyt luovuttamaan verta elikkä selvästikin tämä käänne osattiin nähdä koska valmistautuminen tapahtui aivan selvästi alettiin valmistautua selvästi aiempaa jämäkämmin nytten ihan ihan biisin mukaan sosiaalisessa mediassa on kerrottu räjähdyksistä mun mustasukkainen puoliso sijaitsevasta maan toiseksi suurimmassa kaupungissa harkovassa ja maan eteläosassa vuodesta että Yhdysvallat liittolaisineen vastaamaan Venäjä toimii yhtenäisesti ja päättäväisesti venäja on yksin vastuussa ihmistä kuulemista ja kärsimyksestä Hän totesi vain aikoo pitää myöhemmin tänään puheen jossa kertoo Venäjälle hyökkäyksestä koituvista seurauksista Marine oli eilen valmis keskustelemaan puolustusmateriaalin toimittamisesta ukrainalle hallitusohjelman mukaan Suomi ei ja asennusta tai muuta puolusti materiaalia konfliktialueelle mutta Marine mukaan tilanne on Ukrainan kohdalla erilainen vuorokauden aikana iPhone 11 Laukaa sekä tuulista lämpötila on ollut neljästä pohjoisen miinus 10 pakkasasteeseen Osaan suomea on annettu tuulivaroitus maan länsiosassa jalkakäytävät on ovat Keski päivästä alkaen erittäin liukkaita Helmikuun 24. päivä 2022. |
Toimitus:
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 |
10 vuotta sitten 13.2.2012. Oddasat. |
|
Oddasat. Suomen uudeksi presidentiksi on valittu kokoomuksen Sauli Niinistö. Hän on Suomen 12. presidentti. "Haluan kiittää kaikkia tukijoitani sekä myös toisin äänestäneitä." Yle saamelaisten kansallispäivänä.
Pertti Manninen. Kuvasarja. 10 vuotta sitten 13.2.2012. Oddasat.
Sauli Niinistö, Suoma odda presideanta. |
http://www.nettisanomat.com/ 2012/02/13/etusivu.htm |
2017. Presidentiltä riitti ymmärrystä, mutta erotuomariksi hän ei ryhdy. |
Tammikuun 27. päivänä 2022. |
Sotehistoriaa. |
Sote |
Karmeaa kohtelua Iltalehdessä. |
|
2021.
Perjantai 25.6. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) jää
historiaan ministerinä, jonka vetovuorolla sote meni läpi. |
Arkistokirjoitus vuodelta 2006. |
||
Helsingin Sanomat maanantaina 27. joulukuuta 2004.
Vieraskynä. Kotihoitoa tulisi kehittää vastaamaan yksilöllistä avuntarvetta, kirjoittavat Elli Ahonen ja Anja Lehtonen. Vanhuspolitiikkaa ja vanhusten palveluja koskevia strategioita on viime vuosina tehty sekä valtakunnallisella että paikallisella tasolla ja on syytäkin tehdä. Ohjelmissa painotetaan kaikkien hallintokuntien vastuuta ja korostetaan kotihoidon ja palvelujen laatua. Mutta onko vaarana, että riittävän korkealta katsottuna kaikki kissat näyttävät harmailta”? Vastaako vanhustenhuolto enää arkipäivän tarpeisiin? Vanhusten palvelujen tilaa kuvaava palaute ja tilastot eivät ole mairittelevia. Sosiaali- ja terveyspalveluja saavat kotihoidon asiakkaat ovat vähentyneet kaiken aikaa. Vielä vuonna 1990 kodinhoitoapua sai 32 prosenttia yli 75-vuotiaista, nyt 19 prosenttia Säännöllisesti kotihoitoa saa enää 12 prosenttia ikäluokasta. Itä-Suomen lääninhallituksen tekemien selvitysten mukaan päivittäistä apua tarvitsee kuitenkin jopa 30 prosenttia yli 75-vuotiaista ja 50 prosenttia yli 85-vuotiaista. Nyt apua saavat pääasiassa henkilöt, jota ovat huonokuntoisia ja tarvitsevat apua runsaasti. Päivittäisen kotiavun saanti edellyttää usein myös, että vanhus muuttaa asumaan taajamaan. Vanhusten kotihoidosta puuttuu intensiivisesti toteutettu kuntouttava työote, joka auttaisi vanhusta suoriutumaan kotona ja hidastaisi hänen kuntonsa heikkenemistä. Kotihoitoa tulisi kehittää vastaamaan asiakkaan yksilöllistä avuntarvetta niin, että hänen turvallisuuden tunteensa vahvistuisi. Palvelu paranisi, jos työntekijät olisivat pysyviä, jos heillä olisi yhteneväinen käsitys työstä ja sen tavoitteista ja jos sovittuja käyntiaikoja noudatettaisiin. Kotihoidossa työ rajataan kuitenkin niin tiukasti, että asukas voi jäädä viikoiksi suihkuttamatta, kun viesti työntekijältä toiselle ei siirry. Työn sisällöksi ehkä hyväksytään vain pieni osa asiakkaan tarpeista ja hänen toivomansa palvelukokonaisuus on vain tekstinä hyväksytyssä hoito- ja palvelusuunnitelmassa. Kiireisen kotihoidon työntekijän tehtävä on antaa asiakkaalle perushoito, mutta ei enää siivota, huolehtia hänen puhtaudestaan, monipuolisesta ravinnostaan, ulkoilustaan tai seuran tarpeestaan. Niitä varten ovat yksityiset siivousfirmat, pyykkipalvelut, ateriapalvelut ja ystäväpalvelu, joiden yhteysnumeroita asiakkaalle annetaan. Markkinahintaisten palvelujen käyttö jää kuitenkin usean vanhuksen osalta vähäiseksi, koska pienin eläke ei niihin riitä tai vanhus ei enää kykene ottamaan yhteyttä palvelujen tarjoajiin. Kunnissa tulisikin räätälöidä asiakkaalle hänen maksukykyynsä suhteutettu palvelukokonaisuus ja varmistaa yhteys eri palvelujen tuottajiin. Vähintäänkin sosiaalihuollon kodinhoitoavun ja terveydenhuollon kotisairaanhoidon tulisi olla yhteydessä toisiinsa. vielä parempi on, jos koordinoinnin piiriin tulisivat myös yksityinen sektori ja järjestöt. Yhteistyön torpedoivat viime kädessä tietojärjestelmien suojat. Tietojärjestelmiin pitäisi voida siirtää kaikki kotihoidon asiakkaan tiedot, olipa kyseessä terveydenhuolto tai sosiaalihuolto. Näin jokainen auttaja huomioisi asiakkaan kokonaisvaltaisen hoidon tarpeet, eivätkä tietojen käsittelyn ehdot säätelisi toimintaa. Onko ylipäänsä järkevää ylläpitää kaksinapaista kotihoitojärjestelmää, jossa asiakkaan luona käy useita erilaisen työorientaation omaavia työntekijöitä? Toisen asteen hoitajakoulutuksen saanut opiskelija olettaa työnsä perustuvan kokonaisvaltaiseen asiakkaan auttamiseen, mutta valmistuttuaan hän kohtaa viipaloidun työsaran ja viipaloidut asiakkaan tarpeet. Kotihoidon sisällöllinen ja menetelmällinen uudistaminen lisäisi myös työntekijän tyytyväisyyttä työhönsä ja lähentäisi häntä asiakkaaseen. Laitoshoidossa vanhusten yöaikaisesta turvallisuudesta saattaa vastata vain yksi työntekijä jopa yli 50-paikkasissa laitoksissa. Mikä on laitoshoidon laatutaso, jos yö aloitetaan alkuillasta lääkkeiden avulla ja wc:ssä käynnit ovat vuodepotilaalle harvinaisia? Vanhustenhuollollemme laadittiin muutamia vuosia sitten laatusuositukset, joissa hyvän hoidon kriteereiksi määritellään palveluista tiedottaminen, osallistuva suunnittelu, vanhuksen tarpeet ja henkilöstömäärät. Tulisiko laatia myös arkipäivän laatua kuvaavat tekijät, joita jokaisen työntekijän on helppo mitata ja joiden pohjalta henkilöstötarvetta voitaisiin perustella? Vanhustenhuollon asiakkaalla tulee olla oikeus käydä wc:ssä minä vuorokauden aikana tahansa. Hänellä on oikeus saada lämmintä ruokaa ja syödä omaan tahtiinsa, hengittää raitista ilmaa, pysyä puhtaana ja osallistua toimintaterapiaan sekä pitää yhteyttä laitosta edeltävään elämäänsä. Asiakas ei itse kykene seuraamaan tai jatkuvasti vaatimaan, että tällaiset perusasiat toteutuvat. Järjestämällä laadukkaan vanhustenhuollon maksamme kunniavelkaamme ihmisille, jotka ovat luoneet nykyisen suomalaisen hyvinvoinnin edellytykset. Erityisen ajankohtaista on kehittää kotipalveluja. Se onnistuu ainoastaan lisäämällä kotipalvelujen työvoimaa ja apuvälineitä ja uudistamalla työkäytäntöjä. Se taas edellyttää poliittista tahtoa siellä, missä valtakunnallisia ja kunnallisia päätöksiä tehdään ja innovatiivisuutta siellä, missä vanhustenhuoltoa toteutetaan. Elli Aaltonen. Anja
Lehtonen. |
01.01.2006 tammikuun sunnuntaina klo 08.59. Kuva. "Herää Suomi!. Pertti Manninen. Sarjasta "He rakensivat tämän maan". |
|
Arkistokirjoitus vuodelta 2006. |
||
Lue myös! Ote: Tasavallan presidentin uudenvuoden puhe 1.1.2006 |
2022.Tammikuu. Lauantai 15.1. MTV Seitsemän uutiset perjantaina 14.1.2022. |
|
Taustakuva: Supernova. Kuvitelma
mahtipontisesta sotilasparaatista. Arkisto: 10.5.2005. Kuva myös täällä! |
http://www.nettisanomat.com/ 2005/05/10 /kuvasupernova.htm |
Nato |
5.1.2022. 19:10. Google-haku: Nato Kuvat aiheesta Nato
|
1999. Nato. Vuodenkierto. Haku: Nato nettisanomat 1999 |
1.1.2022. "Jos tulee käsi kipeeksi, voit ottaa kipulääkettä. Kuvasarja. |
|
Joulukuussa 2021 |
||
31.12.2021. ja 1.1.2022. 29.12.2021. Nyt täytyy miettiä. Manne, Matti Pellonpää, Mika Kaurismäen elokuvassa Arvottomat (1982). Ajankohtainen ohje vieläkin. Kuva Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru, SDP vastaa 6.12.2021. Suomi voittaa aina. Kuva 2011 Hallitus nyt maskissa eduskunnan kyselytunnilla torstaina 2.12.2021. Kuvat Lasten oikeuksien päivä 20.11.2021. Lapsen oikeuksien julistus Lue! |
30.12.2021. Oravat kiitävät nopeasti yösalas lumisessa tammessa aatonaattona. Kuva Rustasta ruokaa siivekkäille tiistaina 28.12.2021 klo 12.00. Linnunpähkinät Auringonkukansiemen Talipallot. Hallitus maskissa 2:ssa eri aitiossa eduskunnan kyselytunnilla torstaina 9.12.2021 puhemiehen molemmin puolin. Kuvat Ja Sotamaa leikkasi. Muisto 1944 Keskusta kysyy ja keskusta vastaa. Maskillinen edustaja Katri Kulmuni, Kesk. kysyy ja maskillinen ministeri Mika Lintilä, Kesk. vastaa eduskunnan kyselytunnilla Ylen suorassa lähetyksestä torstaina 02.12.2021. Kuvat Pääministeri Sanna Marin ja VHK huhtikuussa 2020 ja marraskuussa 2021. Lue! Asunnotto- Aleksis Kiven päivänä 10.10.2021. Lue! |
Toimitus:
Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 - Toimitus - Ensimmäinen lehti 22 vuotta sitten. Kuvat! |
Vuonna 2021 ja aikaisemminkin. |
Vuodenkierto |
Koronavuosi 2021. Tammikuu - Helmikuu. 1.1.2021 Auld Lang Syne Kuvasarja |
Koronavuosi 2021. Maaliskuu - Huhtikuu. 05.03.2021. Marinin hallituksen koronastrategia. Lue! |
Koronavuosi 2021. Toukokuu - Kesäkuu. Lue! |
Koronavuosi 2021. Vuodenkierto. |
20 vuotta sitten marraskuussa 2001. 20 vuotta sitten joulukuussa 2001. 20 vuotta sitten tammikuussa 2002: |
Astrid Lindgren |
Muistikuva Astrid Lindgrenista ja Ronjasta. Kesällä 1984 Tukholmassa lasten elokuvien festivaaleilla esitettiin katkelmia juuri valmistumassa olevasta Ronja Ryövärintytttärestä. Mieleeni jäivät erityisesti peikkokohtaukset. Ohjaaja Tage Danielsson kertoi ja Astrid Lindgren hyväksyi näkemänsä antaen ohjaajalle ystävällisesti täyden tukensa. Tilaisuuden päättyessä yleisö taputti seisaalleen nousten kirjailijattarelle. Pertti Manninen |
Periaate 1 Lapsen tulee saada nauttia kaikkia tässä
julistuksessa määriteltyjä oikeuksia. Nämä oikeudet kuuluvat
poikkeuksetta jokaiselle lapselle yhtäläisesti ja erottamatta katsomatta
hänen tai hänen perheensä rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen,
uskontoon, poliittiseen vakaumukseen, kansalliseen tai sosiaaliseen
alkuperään, varallisuuteen tai syntyperästä taikka muusta johtuvaan
asemaan. |
SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA. Kuva: Pertti Manninen. Kirkkonummi Kauhala maanantaina 19-09-2016 illansuussa 18:06 ikkunan toisella puolen. |
|
|
2021. TAMMIKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖ UUDENVUODENPUHEESSAAN. ”TEIMME MÄÄRÄTIETOISESTI SELVÄKSI OLEVAMME OSA LÄNTTÄ." LUE! 2015 HEINÄKUU. PRESIDENTTI SAULI NIINISTÖN SELITYS, MIKSEIVÄT VENÄLÄISET PÄÄSSEET ETYK-JUHLAKOKOUKSEEN. "Niinistön mukaan asia kaatui muiden EU-maiden vastustukseen." Yle uutiset. Niinistö toivoo selvempiä sääntöjä matkustuskieltoon. Kuvat: Pertti Manninen. KUVASARJA |
"Suomi voittaa aina". Kuva: Pertti Manninen 28.7.2011. |
2019 | |
Seuraavan kirjoituksen poistamismääräyksen korkein oikeus palautti hovioikeuden uudelleen käsiteltäväksi. Kirjoitus nyt hovioikeuden hyväksymässä muodossa. |
2013 |
|
Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! |
|
Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen.3 kuvaa sivulla: |
2004 | |
2004 Helsingin Sanomat maanantaina 27. joulukuuta 2004. Vieraskynä. Elli Aaltonen. Anja Lehtonen. http://www.nettisanomat.com/ 2006/01/01/etusivu.htm#otekuva |
2007 |
|
1957 |
|
Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo 21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen. |
2009 |
|
10 vuotta sitten. 2009. Heinäkuu. Nro 1000. |
2001 |
|
|
SMILE, thou' your heart is aching,
|
Moderately, with great warmth
|
Nettisanomat |
Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi |
05.02.2021 (90 kpl) |