Keskiviikko 2016-10-19 LOKAKUU 2016 - Viidestoista (5)
N:o 1884 - Edellinen - Seuraava - Joka etusivulle! - mobi - Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999 - Päätoimittaja Pertti Manninen Yhteys - Kävijät 152975
ARKISTO 2007 JA 2008. VIIDESTOISTA PÄIVÄ, mm. Matti Vanhanen LUE! ja Jussi Pajunen LUE!
Talouden Nobel-voittaja Bengt Holmström - Moittinut rajusti Sipilän hallitusta. LUE!


RAW VIEW

ARKISTO. VIIDESTOISTA PÄIVÄ. 2007 - LOKAKUUN 15.

 

Nettisanomat N:o 687. 
Kunnianloukkaus Perjantai 2007-10-05 

ARKISTO. VIIDESTOISTA PÄIVÄ. 2007 - LOKAKUUN 15.

Sateet tulivat. Ruudun takaa. Kuva. Helsinki Mannerheimintie Töölönlahti.
Pertti Manninen perjantaina 2007-10-12 klo 11.50.

Kaksi kunnianloukkausta oikeuskäsittelyssä: asianajajan asiassa valituslupapyyntö Korkeimman Oikeuden käsiteltävänä. Pääministerin asiassa syyttäjä tehnyt syyttämispäätöksen.
Lakisanomat perjantaina 2007-10-05. 

Pidemmälle edennyt: Asianajaja Pekka Mononen väittää vastauksessaan 2007-09-20 Korkeimmalle Oikeudelle Nettisanomien päätoimittaja Pertti Mannisen syyllistyneen hämäykseen:
“Olen pyytänyt julkaisijaa poistamaan kaikki itseäni tai yritystäni koskevat tiedot julkaisuista. Tämä koskee luonnollisesti kaikkia niitä sivuja, jotka vielä on julkaistuna toimivilla nettisivustoilla. valittaja yrittää hämätä väittämällä, että julkaiseminen on tapahtunut jo aiemmin, eikä julkaisuissa ole mainintoja minusta. Tosiasia on kuitenkin, että valittaja voisi helposti poistaa kaikki sellaiset sivut tai merkinnät, jotka koskevat minua. Valittaja haluaa ylläpitää loukkaavan aineiston toiminnassa olevilla sivuilla, mikä tarkoittaa samalla, että rikoksen tekeminen jatkuu edelleen.”

Tämä lienee vastaus siihen valituslupapyynnön kohtaan, jossa selitettiin, mitä asianajaja on pyytänyt poistettavaksi ja milloin on pyytänyt:
“4) Hovioikeuden ratkaisun perustelun syyksilukemisen näyttökohta on virheellinen siltä osin kuin siinä väitetään: ”Manninen ei ollut poistanut sivustoa pyynnöstä huolimatta, joten Mononen oli tehnyt rikosilmoituksen.”
Asianomistaja ei ole voinut pyytää kunniaansa loukkaavaksi väittämänsä aineiston poistamista, koska sitä ei ole pyyntöhetkellä ollut edes olemassa. Asianomistaja on lähettänyt lehdelle verkkojulkaisussa julkaistujen ilmoitusten poistamista koskevan pyynnön 5.3.2004 (Syyttäjän ja asianomistajan esittämä kirjallinen todiste nro 3) ja esittänyt todisteeksi kunnianloukkauksesta lehden kirjoituksen, jonka päiväys on 1.7.2004 (Syyttäjän ja asianomistajan esittämä kirjallinen todiste nro 1).” http://www.nettisanomat.com/2007/07/07/kunnianloukkausmononenmanninen.htm#valituslupahakemus

Jos Korkein Oikeus ottaa jutun käsiteltäväkseen se joutunee ottamaan kantaa myös tähän yksityiskohtaan, kuka hämää ja ketä .

Vaikka Vaasan hovioikeus määräsi kaiken asianajaja Pekka Monosta ja Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky:tä koskevan aineiston poistettavaksi, siis myös asianajan itsensä lehdelle lähettämät ilmoitustekstit, on syytä toistaa Jyväskylän käräjäoikeuden kielteinen päätös aineiston poistamiseksi:

“Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:stä ilmenee, että tuomioistuin voi asianomistajan vaatimuksesta määrätä julkaisijan tai palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi.

Mononen on käräjäoikeuden käsityksen mukaan mainittuun säännökseen nojautuen vaatinut, että syytteessä tarkoitetut internetsivut määrätään suljettaviksi siltä osin kuin niillä on esitetty viittauksia hänen nimeensä tai hänen asianajotoimistoonsa. Lähtökohtana mainittua lakia sovellettaessa on lain 1 §:n 2 momentin mukaan, että viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. Käräjäoikeus katsoo, ettei Mononen ole esittänyt riittävän painavia perusteita internetsivujen sulkemiseen hänen vaatimassaan laajuudessa. Sen vuoksi käräjäoikeus hylkää esitetyn vaatimuksen.”
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

Syyttäjälle ehtinyt: Pääministeri Matti Vanhanen väittää kirjan Pääministerin morsian loukkaavan hänen kunniaansa. Lehtitietojen mukaan kirjassa on satoja alleviivauksia, joissa on kunniaa loukkaavia sanontoja. Koska kirja on julkisesti saatavissa, niin luulisi, että oikeudenkäyntiä ei julisteta salaiseksi ja näin ollen oikeudenkäynnistä riittää kerrottavaa useaan otteeseen. Pääministeri Matti Vanhanen toivoo oikeudenkäynnin selventävän pääministeriä koskevan yksityisyyden suojaa. Kirjoittaja Susan Kuronen (nyk. Ruusunen) katuu kirjaansa ja kertoo sen syntyneen hylätyn naisen sekavassa tilassa, kun häntä sitä pyydettiin kirjoittamaan. Kirjan kustantajasta on ehkä jotakin epäselvyyttä, koska Etukeno Oy:n Kari Ojala on kiistänyt Iltalehden haastattelussa julkaisseensa yhtään kirjaa. Iltalehti.fi 5.10.2007:

“Kustantaja Kari Ojala on pettynyt.

- Minusta tämä on käsittämätöntä, Kari Ojala toteaa.
Pääministerin morsian -kirjan kustantaja Kari Ojala ei uskonut syyttäjän nostavan syytettä. Toisin kävi.
- Pyrin etsimään hyvän asianajajan. Tässä pieni perheyritys tulee taistelemaan pääministeriä ja keskustapuoluetta vastaan. Se ei tule olemaan helppoa, Kari Ojala Etukeno Oy:stä sanoo Iltalehdelle.
- Tänään julkistetut syytteet Pääministerin morsian -kirjasta ovat käsittämättömiä, hän jatkaa.
Ojalan mukaan pääministeri ja oikeuslaitos ovat tukahduttamassa sananvapautta.
- Suomessa ei ole enää sallittua kirjoittaa ja julkaista omasta elämästään muistelmia, joissa mainitaan toisia ihmisiä arkipäiväisissä yhteyksissä. Lakitieteellinen outous syytteissä on, että kustantajaa koskeva syyte kohdistuu minuun, vaikka en ole julkaissut yhtään kirjaa. Etukeno Oy on ja vastaan sen asioista, mutta juridisesti kysymys on aivan eri asiasta.” Iltalehti.fi 5.10.2007. Jari Kupiainen.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200710056682605_uu.shtml

Pääministeri Matti Vanhanen blogissaan:
“Päiväkirja Perjantai 5.10.2007
Syyttäjä teki yksityisyyttäni koskevassa asiassa päätöksen nostaa syyte.
Tein keväällä tutkintapyynnön poliisille Etukenon kustantamasta kirjasta. Syyttäjä ilmoitti äsken nostavansa syytteen. Asia siirtyy nyt tuomioistuimen ratkaistavaksi. Tätä kautta saamme ainakin yhden linjauksen siitä, missä kulkee yksityisyyden raja.

Tiedotusvälineiden kiinnostus yksityisyyttäni kohtaan tuntuu jatkuvan ja jatkuvan. Tällä viikolla lehdet ovat yrittäneet selvittää olemmeko myymässä Lepsämässä olevaa asuntoa. Helpotan nyt kaikkien toimitusten työtä ja kerron, että allekirjoitimme toimeksiantosopimuksen kiinteistövälittäjän kanssa. Samalla hyväksyimme sellaisinaan hänen ehtonsa ja esittämän hintapyynnön. Tämä kaikki tulisi julkiseksi ilmoitteluvaiheessa ja viimeistään sitten jos kiinteistökauppa toteutuisi. Kauppaa koskevat asiathan ovat julkisia, mutta ei yksityishenkilöllä eikä edes ministerillä sinällään ole mitään velvollisuutta kertoa tällaisista henkilökohtaiseen elämään liittyvistä kysymyksistä. Lehdistön kiinnostus on luonteeltaan tirkistelyä. Merja arvuuttelikin, että kauankohan kestää ennen kuin toimitukset ovat liikkeellä siitä kun aloimme kertoa hankkeesta ulospäin. Veikkasin itse muutamaa viikkoa - aika supistui muutamaan tuntiin:)
Jos kauppa syntyy niin sitten edessä on jollain aikataululla uuden talon rakennuttaminen Lepsämään. Innostava haaste.”
http://www.keskusta.fi/Suomeksi/Matti/Paivakirja.iw3?showmodul=149&newsID=de9f9171-531a-410c-8481-6aa038a1615d

Lakisanomat perjantaina 2007-10-05. Pertti Manninen.

Lue myös!
Vanhanen jätti Susanin. Häähaaveet olivat liikaa pääministerille. Ilta-Sanomat.
http://www.nettisanomat.com/2007/03/23/etusivu.html

"Statsministern svältfödd på sex". Älskarinnan skrev bok om sina dejter med politikern.
Aftonbladet. http://www.nettisanomat.com/2007/03/23/etusivu.html#statsministern 
Susan Kurosen kirjasta tutkintapyyntö. Iltalehti.
Satunnaisia löytöjä huussin perältä. Kuvakoelma.
http://www.nettisanomat.com/2007/03/23/etusivu.html#susankurosen

Matti Vanhanen: Juridiikka. Kuva.

http://www.nettisanomat.com/2007/10/15/etusivu.htm

 

ARKISTO. VIIDESTOISTA PÄIVÄ. 2008 - LOKAKUUN 17.

ARKISTO. VIIDESTOISTA PÄIVÄ. 2008 - LOKAKUUN 17.

Asuntoja! Kyllä! (1980-luku) & Asunnottoman yö (tänään).



"Asuntoja! Kyllä! (1980-luku)". Arkistojen aarteita: Kuva 1980-luvulta Helsingistä. Nettisanomat keskiviikkona 30. maaliskuuta 2005. Numero 326. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!

"Asunnottoman yö (tänään) eli lämmin asunto ainakin yhdeksi yöksi". Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta. Tänään perjantaina 2008-10-17 klo 18:45. Kuva: Pertti Manninen. Isonna!

Asunnottoman haastattelu:
Nainen: "No asunnottomuus voidaan poistaa jos jos vain on halua koska demokratiassa riittää enemmistö mutta koska me elämme demokratiassa eikä asunnottomuutta ole poistettu se riittää että enemmistöllä ei ole ollut haluja siihen"
Nettisanomat tasan kolme vuotta sitten maanantaina 2005-10-17.

Asuntoja! Kyllä! Pääkirjoitus.
Asuntorakentamisen suhteen saa nähdä muuttuuko mikään. Niin kauan kuin ihmisten perustarpeiden tyydyttäminen on bisneksen varassa voi kurjuuden ennustaa jatkuvan. Niin kaun kuin rakentamisessa voidellaan erilaisia intressejä voi kurjuuden ennustaa jatkuvan. Ja niin kauan kuin korruptio ja kähmintä näillä alueilla tuottaa hyvin voi kurjuuden ennustaa jatkuvan.
Nettisanomat. Pertti Manninen. Pääkirjoitus keskiviikkona 2005-03-30.

Eripainos:

Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50 Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Johdanto ja osa alkupuheenvuorosta puuttuu. Muitakin uutisia lopuksi.

“Nainen:
… oma kokemus on että kyllä niitä vastaan tulee tuolla kadulla aika usein joita mä tunnen joilla ei o yhtään niinku nukkumapaikkaa muuta kuin katu
Toimittaja:
Tällaisia ihmisiä jotka asuvat kadulla heitä on noin tuhat ja valtaosa on varmasti täällä pääkaupunkiseudulla tämä saattaa nyt kuulostaa tyhmältä kysymykseltä mutta miss he sitten nukkuvat
Nainen:
osa telttailee osa porttikongeissa ja suoraan kadulla ja jotkut on tuol joissakin suojaisis paikois tuol kaupungin laidoilla esimerkiksi joissakin puurakennelman alla niinkö mä yhden tiedän ja joissakin suomenlinnan tunneleissa tai
Toimittaja:
Sinä olet asunnoton mutta mikä sinun asumapaikkasi on
Nainen:
Niin minä olen yhteiskunnan kannalta asunnoton mutta itse minä en koe olevani asunnoton pikemminkin päinvastoin minullahan on mitä mainioin asunto
Toimittaja:
Reijo nyt en kuullut sinun sukunimeäsi mutta tervehditään tällä tavalla kari terve kysyn sellaisen asian kun olet juuri saanut asunnon itsellesi niin miten vaikea oli saada asunto olit alun perin asunnoton
Mies:
No siinä sai aika kovin tehdä töitä ennen kuin se alko avautua ennen kuin se alko avautumaan
Toimittaja:

Mistä johtui että olit asunnoton käytitkö alkoholia tai ei ollut työpaikkaa voitko kertoa
Mies:
No avioerosta johtui
Toimittaja:
Kun asuntoa lähtee hakemaan niin siitä tulee varmasti sellainen olo olo itselle että mitä minä teen väärin kun minä en sitä asuntoa saa niin mistä se johtui että et saanut asuntoa mitä mitä sinä teit väärin jos sanotaan näin
Mies:
No siinä on niin mont siinä on niin monta tekijää etten mä niitä rupea sillä lailla mut sanon vain että yks on tosiaan tää helsingin kaupungin asuntojonossa on tosiaan hirviät jonot jonot mitä kautta mä yritin aluksi hakia ja sanon tosiaan siin saa tosiaan tehdä paljon töitä ja tulee tosiaan monta kertaa tunne että missä tulee tehtyy väärin
Toimittaja:
Kun asuntoa hakee yksityiseltä taholta niin miten he suhtautuu asunnottomaan asunnon hakijaan antaako kukaan asuntoa
Mies:
No ei kyllä kovin moni kovin mielellään ja sitten niinku just tossa yksityisellä puolella on mahdottoman korkeat ne vuokrat että se tuottaa monelle justiin asunnottomalle niinku sanotaan vaikeuksia ne korkeat vuokrat mitä niitten puolella on
Toimittaja:
Markku heino tämä helsingin elokolo on tällainen asunnottomien olohuone niin kai voitaisiin sanoa
Markku Heino:
No kyllä mutta on myös asunnon omistajia täällä meillä laidasta laitaan ja kadulla yöpyjiä käy silloin tällöin tai päivittäin meillä muutama ja tää on tällainen kansalaisten kohtaamispaikka missä voi lueskella päivän lehtiä nauttia virvokkeita edullista kahvia sit meillä on ilmainen aamupuuro ja suuren suosion saanut tämä nettihuone tuolla mitä kati johtaa ja hoitaa ja myös opettaa iäkkäämpiäkin ihmisiä käyttään tota mitä palveluja netistä saanu ja me ollaan niin että oltu vuodesta 2001 vapusta no joka vuoden jokaisena päivänä avoinna yhdeksästä viiteentoista
Toimittaja:
Kun täällä pyörii kaikenlaista ihmistä laidasta laitaan niin täällä varmasti näkee sen minkälainen se asunnoton ja minkälaisia tilanteita heillä sitten oikein on se on tällaisen meikäläisen jolla se asunto on niin vaikea varmasti ymmärtää miten vaikea sitä asuntoa on saada
Markku Heino:
niin no kyllä on asunnottomia mut sit mä sanon et on myös asunnontarvitsijoita mitkä asuu epätyydyttävissä olosuhteissa toisten nurkissa kiertelee ympäri kaupunkia siellä täällä toisten nurkissa ja kuitenkin he käyvät töissä ja eikä oo mitään semmost päihdeongelmaa että on henkilöitä mitkä on aivan ok-kondiksessa mut sitten on asunnottomia mitkä eilen just tuolla ruoholahden suunnalla näin romuauton missä kaks miestä nukkuu kello 18 iltapäivällä
Toimittaja:
Niin täällä pöydän vieressä on myös antti honkonen joka vastaa tällä kertaa tästä asunnottomien yöstä antti honkonen voidaanko asunnottomien yöllä parantaa tilannetta onko siitä apua
Antti Honkonen:
Jos oikein kyyninen on niin toteaa että asunnottomien yö- kansalaisliike ei ole voinut tehdä itseensä tarpeettomaksi ainakaan vielä mutta re reijonki tapaus osoittaa minun mielestä kun tunnen taustoja että julkisuus ja sen tässä tapauksessa sen pelko niin ehkä aiheutti ja vauhditti ratkaisuja että reijolle löyty nytten näppärä ratkaisu mutta laajemmassa mitassa tää on vakava yhteiskunnallinen kysymys suomen häpeäpilkku joka vaatii yhteiskunnan toimia ja tässä asunnottomien yö-kansalaisliikkeessä tulee nyt tänään nelisenkymmentä tilaisuutta eri puolilla suomea olemaan tään asian merkeissä valitettavasti ei kaikissa paikoissa mis on ongelmia mutta siellä missä on ollu halun lisäksi myös jonkinverran kykyä järjestää ja kaikenlaista toimijaa on niin asunnottomia kuin asunnon omaavia niin uskovaisia kuin uskonnottomia niin poliitikkoja kuin epäpoliitik epäpoliittisia ihmisiä eli tää on melkoisen laaja kansalaisliike vaikkakin on todella haastava ja vaikea asia
Toimittaja:

Kun suomi on muuten aika hyvä laittamaan näitä euroopan unionin direktiivejä asetuksia artikloja toteen täällä laitetaan kaikki tervan poistamiset sun muutkin niin miksei tätä asuntodirektiiviä siellähän on joku sellainen direktiivi joka antaa periaatteessa oikeuden kaikille asuntoon miksei sitä ole laitettu suomessa toteen
Antti Honkonen:
Eiköhän tää ole vain tämä teorian ja käytännön ristiriita että ajatellaan esimerkiksi espoossa ei oo minkäänlaista asunnottomien yöhön liittyvää tilaisuutta espoo on ainoa kaupunki kunta suomessa joka on asuntopoliittisessa strategiassaan määritelly uljaasti että poistamme asunnottomuuden espoosta mutta ketkä pikkusenkin tarkemmin tuntee espoon tilannetta niin tietää että monenlaista jonoa ja ongelmaa on eli tämä asia että tää asunnottomuus se on niin ihmiselle itselleen kuin myös yhteiskunnalle sellainen häpeätahra et siitä ei edes haluta puhua siksi on minusta todella hienoa että nimenomaan tänään maanantaina niin on isot valtakunnalliset lehdet merkittävällä tavalla kiinnittäneet huomiota tähän ja toivon mukaan myös muu julkisuus ja tavalliset kansalaiset miettii edes tänään tätä asiaa
Toimittaja:
Antti honkonen oletteko koskaan laskeneet mitenkä paljon maksaisi poistaa tuollainen asunnottomuusongelma eli että rakennettaisiin asuntoja niin paljon että ne riittäisivät kaikille onko sitä koskaan laskettu
Antti Honkonen:
Minä en ole matemaatikko minä olen vaan työtaktikko eli yritän organisoida asioita minusta riittää niin kauan kuin on asunnottomia omasta tai muista syistä johtuvia ihmisiä tullut asunnottomiks tai sanotaan että kodittomiks niinku katikin minusta virallisesti hän on asunnoton mutta on hyvin kodillinen ja ehkä yksi pääkaupunkiseudun ja suomen ja maailman onnellisimpia ihmisiä vaikka virallisesti ei ole asuntoa eli nämä on hyvin veteen piirrettyjä ja hikeen piirrettyjä viivoja
Toimittaja:
Niin kati tähän loppuun pitäs vielä kysyä että sinä olet tällä hetkellä varmaan sellainen asunnottomien mannekiini sinut tunnetaan tämän televisio-ohjelman joka eilen tuli teki sinua tutuksi aika paljon ja olet mukana näissä mutta luuletko että asunnottomuutta voidaan poistaa ja sinun kohdallasi tarvitseeko sitä edes poistaa
Nainen:
No asunnottomuus voidaan poistaa jos jos vain on halua koska demokratiassa riittää enemmistö mutta koska me elämme demokratiassa eikä asunnottomuutta ole poistettu se riittää että enemmistöllä ei ole ollut haluja siihen
Toimittaja:
Näin me jatkamme aamukahvin juontia täällä helsingin elokolossa toisella linjalla ja tuossa ainakin kuulin että olis ilmaista aamupuuroakin on tarjolla pitää varmasti tarttua siihen tilaisuuteen asunnottomien yö on siis tänään kahdeksatta kertaa alkaen ilta kuudelta ympäri suomea monella paikkakunnalla päättyen sitten huomisaamuun

Studitoimittaja:
Sieltä helsingin kalliosta lähetystä teki kari mäenpää
nyt vielä tähän ykkösaamun loppuun muutamia tämän aamun uutisia
irakin uusi perustuslaki näyttää menneen läpi lauantaina järjestetyssä kansanäänestyksessä paikallisviranomaiset kertoivat uutistoimisto ap:lle että perustuslakia vastustavat sunniarabit eivät ole ilmeisesti innostaneet riittävästi kansalaisia äänestämään vastaan
kiinassa juhlitaan maan toisen miehitetyn avaruuslennon onnistumista viisi päivää maapalloa kiertänyt kapseli laskeutui sisämongoliaan myöhään illalla suomen aikaan avaruusmatkan tehneet kaksi taikonauttia ovat hyvässä kunnossa
turkin ulkoministeri abdullah gül vierailee tänään suomessa ulkoministeri gül ja vierailun isäntä erkki tuomioja keskustelevat muun muassa turkin eu-jäsenyysneuvotteluista vieras tapaa myös presidentti tarja halosen
ja ennen tuota säätä kerrotaan vielä nämä ykkösaamun osoitteet jotka kerroin jo hieman aikaisemmin eli juttuvinkkejä ja muuta palautetta voitte lähettää meille nettisivustomme kautta tai sitten sähköpostilla osoitteeseen yle piste ykkösaamu at yle piste fi eli yle piste ykkösaamu at yle piste fi ilman öö:n pisteitä ja perinteisemmän postin kannattajille osoitteemme on ykkösaamu pl 3 00024 yleisradio ja ykkösaamua voi kuunnella internetissä osoitteessa w w w piste yle piste fi kautta radiouutiset näitä varmasti tullaan sitten tulevaisuudessakin aina silloin tällöin kertomaan niin saadaan tällainenkin linja avattua teidän kuuntelijoiden kanssa
nyt sitten säätietoihin maan etelä ja keskiosassa selkeää tai puolipilvistä ja poutaa oulun läänissä vaihtelevaa pilvisyyttä ja mahdollisesti sadekuuroja illasta alkaen poutaa lapissa aluksi monin paikoin vesisadetta päivällä pohjoisesta alkaen selkeämpää ja enimmäkseen poutaa päivälämpötilat kolmesta yhdeksään astetta
ykkösaamu täällä yle radio yhdessä jälleen huomenna kahdeksan aamun peilin jälkeen kello 8.15 nyt aamua jatkaa kuuluttaja maaria seppänen

Kuuluttaja:

Ykkösaamun studiossa oli petri kejonen
täällä radio yhdessä kultakuumeessa tänään kello 15.10 aiheina ovat koulujen kuvataideopetus erityisesti miksi se ei kiinnosta poikia sekä onnimanni-palkinto joka jaetaan tänään haastateltavana on onnimanni palkittuja keskustelujen teemoina koulujen kulttuuri tehtävä
kultakuumeessa avautuu ikkuna myös intialaiseen kulttuuriin aiheesta on ilmestynyt uusi suomalaiskirja jonka tekijöitä on jukka mikkolan juontaman kultakuumeen haastattelussa tänään kello 15.10 suorana lähetyksenä ja toisena lähetyksenä kello 22.10
nyt kultaa ja hopeaa joka alkaa saggino rossinin musiikilla. …” (kirjoitetaan: Gioacchino Rossini 1792 - 1868).

Maanantaina 17.10.2005 klo 08:50 Ylen radion aamulähetyksessä puhutaan asunnottomuudesta. Johdanto ja osa alkupuheenvuorosta puuttuu. Muitakin uutisia lopuksi.

Henkilöt esiintymisjärjestyksessä:
Nainen: Kati, mies: Reijo, toimittaja: Kari Mäenpää, Ekokolon hoitaja: Markku Heino, Asunnottomien yö-kansalaisliikkeen organisaattori: Antti Honkonen, studiotoimittaja: Petri Kejonen ja kuuluttaja: Maaria Seppänen. Ääninauhalta purkanut Pertti Manninen, Nettisanomat, oikeinkuulemisvarauksin.

Asunnottoman yö (tänään).

"Asunnottoman yö (tänään) eli lämmin asunto ainakin yhdeksi yöksi". Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta. Tänään perjantaina 2008-10-17 klo 18:45. Kuva: Pertti Manninen. 

Asunnottoman haastattelu:
Nainen: "No asunnottomuus voidaan poistaa jos jos vain on halua koska demokratiassa riittää enemmistö mutta koska me elämme demokratiassa eikä asunnottomuutta ole poistettu se riittää että enemmistöllä ei ole ollut haluja siihen"
Nettisanomat tasan kolme vuotta sitten maanantaina 2005-10-17.

Asuntoja! Kyllä! Pääkirjoitus.
Asuntorakentamisen suhteen saa nähdä muuttuuko mikään. Niin kauan kuin ihmisten perustarpeiden tyydyttäminen on bisneksen varassa voi kurjuuden ennustaa jatkuvan. Niin kaun kuin rakentamisessa voidellaan erilaisia intressejä voi kurjuuden ennustaa jatkuvan. Ja niin kauan kuin korruptio ja kähmintä näillä alueilla tuottaa hyvin voi kurjuuden ennustaa jatkuvan.
Nettisanomat. Pertti Manninen. Pääkirjoitus keskiviikkona 2005-03-30.

Eripainos.

Nettisanomat keskiviikkona 30. maaliskuuta 2005. Etusivu. Numero 326. "Arkistojen aarteita". Kuva 1980-luvulta Helsingistä.
                                                                                          

"Asuntoja! Kyllä. 3. Rehellinen. Luotettava. Aikaansaava. Jussi Pajunen. Helsingin Liberaalit. Itsenäinen liberaali." Kuva: Pertti Manninen.

Kokoomuslainen Jussi Pajunen valittiin tänään keskiviikkona 30.03.2005 alkuillasta Helsingin uudeksi kaupunginjohtajaksi 01.06.2005 alkaen  Kokoomuksen, SDP:n ja Vihreiden tekemän ennakkosopimuksen mukaisesti.  Jussi Pajunen seuraa tehtävässään kokoomuslaista Eva-Riitta Siitosta, joka aikoinaan voitti äärimmäisen niukasti SDP:n ehdokkaan nykyisen apulaiskaupunginjohta Pekka Korpisen. Silloin kokous venyi yli puolenyön ja tulos oli loppuun asti epävarma. Silloinkin oli ennakkosopimus. Sopimuksen mukaan Pekka Korpinen piti valittaman, mutta sopimus oli hölmö, koska sopijilta puuttui yksi ääni ja niin Eva-Riitta Siitonen tuli valituksi.
Tässä 1980-luvun (luulen niin) arkistokuvassa Jussi Pajunen on ehdokkaana vielä liberaalien listoilla ja vaatii
   Asuntoja! Kyllä.  Vaatimus on aina ajankohtainen. Heti valintansa jälkeen uutisstudioon kiidätettynä hän MTV3:n Kymmenen uutisissa  vieritti Helsingin kymmenen vuoden asuntorakentamiskurjuuden syyksi Vuosaaren sataman rakentamisen viivästymisen. Lisäksi hän kaipasi ensimmäisenä tärkeimpänä asiana seudullista yhteistyötä. Haastattelu oli laadittu niin, että väliin näytettiin koululaisten ja vanhempien mielenosoitusta Roihuvuoressa, jossa koulu aiotaan lakkauttaa. Lapsiakin haastateltiin. Riittää  tässä uudella kaupunginjohtajalla tehtäviä kaikilla saroilla.

Asuntorakentamisen suhteen saa nähdä muuttuuko mikään. Niin kauan kuin ihmisten perustarpeiden tyydyttäminen on bisneksen varassa voi kurjuuden ennustaa jatkuvan. Niin kaun kuin rakentamisessa voidellaan erilaisia intressejä voi kurjuuden ennustaa jatkuvan. Ja niin kauan kuin korruptio ja kähmintä näillä alueilla tuottaa hyvin voi kurjuuden ennustaa jatkuvan.

Jussi Pajusella on ihan omiakin intressejä. Malmin lentokentän rakentaminen asuntoalueeksi hyödyttää aivan suoraan hänen ja sukulaistensa omistuksia ja hyvinvointeja. Toivottavasti Jussi Pajunen haluaa jäädä historiaan muuna kuin tahdottomana marionettina ja oman edun tavoittelijana. Seitsemässä vuodessa kyllä ehtii jotakin, jos vain näkemystä ja inhimillisyyttä piisaa.  Niinkuin silloin 80- luvulla:
 Rehellinen. Luotettava. Aikaansaava. Jussi Pajunen. 

Nettisanomat. Pertti Manninen. Pääkirjoitus keskiviikkona 30.03.2005.
Katso myös! "Kansalaiset etsivät reittejään senaatintorilla Valtioneuvoston linnan kiertäen keväällä 1980-luvulla. EU:n perustuslaki tulossa!"  Arkistojen aarteita  03.03.2005.


http://www.nettisanomat.com/2008/10/17/etusivu.html

Tiistai 2016-10-18 LOKAKUU 2016 - Viidestoista päivä (4)

ARKISTO 2005 JA 2006. VIIDESTOISTA PÄIVÄ, mm. E. Heinäluoma LUE! ja M. Vanhanen LUE!


Maanantai 2016-10-17 LOKAKUU 2016 - Viidestoista (3)

ARKISTO 2003 JA 2004. VIIDESTOISTA PÄIVÄ, mm. Moe LUE! ja Wangari Maathai LUE!


Sunnuntai 2016-10-16 LOKAKUU 2016 - Viidestoista (2)

ARKISTO 2001 JA 2002. VIIDESTOISTA PÄIVÄ, mm. Georg Henrik von Wright LUE!


Lauantai 2016-10-15 LOKAKUU 2016 - Viidestoista päivä

ARKISTO 1999 JA 2000. VIIDESTOISTA PÄIVÄ, mm. Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen LUE!





Tiistai 2016-10-12 LOKAKUU 2016 - Nobelisti Bengt Holmström

Suomen Nobel-sankari Bengt Holmstömin ainutlaatuinen tarina - Värikäs matka maailman huipulle - Talouden Nobel-voittaja Bengt Holmström - Moittinut rajusti Sipilän hallitusta.LUE!

Suomen Nobel-sankari Bengt Holmstömin ainutlaatuinen tarina - Värikäs matka maailman huipulle (Ilta-Sanomat. Etusivu tiistaina 11.10.2016) - Talouden Nobel-voittaja Bengt Holmström - Moittinut rajusti Sipilän hallitusta (Iltalehti. Etusivu tiistaina 11.10.2016). Kuva: Pertti Manninen tiistaina 11.10.2016 14:59 Kirkkonummen City-Market.


Kuva: Pertti Manninen tiistaina 11.10.2016 14:59 Kirkkonummen City-Market.

Iltalehti. Uutiset. Nobelisti kritisoi rajusti hallitusta. Katkelma kirjoituksesta. Tiistaina 11.10.2016.
LUE!

Muut etusivun otsikot: Ilta-Sanomat: Trump - Clinton iskivät rajusti yhteen - Kaikkien aikojen törkyisin kamppailu - Tällaisia vaaratilanteita omaishoitajat kohtaavat - 7 tapausta tosielämästä - X-factorin ympärillä kuohuu - Katsojat epäilevät äänestystä - Huuhkajat syöksykierteessä - Kuka kantaa nyt vastuun? - Krista Kosonen yllättää - Rohkea rooli uutuusleffassa - Ratkaisuristikko - Voita 1000 e.
Iltalehti: Mahtimies Kekkosen dramaattinen loppu: Kirjoitti nimensä väärin erokirjeeseen - Urho-dokumentti - Tällaista taistelua on köyhän arki - Risaisia vaatteita - Korkeasaari-haaveita - Timo vakavien infarktien jälkeen: Vaimo pelasti kolme kertaa - Maahanmuuttovirasto teki löperöjä sopimuksia: Vastaanottokeskukset tienaavat pakolaisilla - Ylen MOT - Kohuelokuva poistuu teattereista - Tuukka Temonen: "Ei ole minulta pois, jos raha ei kelpaa" (Ilta-Sanomat ja Iltalehti. Etusivut tiistaina 11.10.2016).
Lööpit: Ilta-Sanomat: Ratko ristikko: Voita 1000 e! - Suomalaiselle Bengt Holmstömille talouden Nobel-palkinto - Heräsi yöllä onnittelusoittoon - Sankarin ainutlaatuinen matka maailman huipulle - IS-Extra - Kaiikien aikojen törkyisin väittely - Tällaisia vaaratilanteita ensihoitajat kohtaavat - 7 tapausta tosielämästä.
Iltalehti: Osta Uusi ja upea erikoislehti - Hyvä elämä - Kekkosen dramaattinen loppu: Kirjoitti nimensä väärin erokirjeeseen - Urho-dokumentti - Tällaista taistelua on köyhän perheen arki- Risaisia vaatteita - Korkeasaari-haaveita - Antanut ankaraa kritiikkiä hallitukselle - Kohuelokuva poistuu elokuvateattereista - Muista myös. (Ilta-Sanomat ja Iltalehti. Etusivut tiistaina 11.10.2016).


Iltalehti. Uutiset. Nobelisti kritisoi rajusti hallitusta. Katkelma kirjoituksesta. Tiistaina 11.10.2016.

"Ylen maaliskuisessa haastattelussa [Bengt] Holmström ihmetteli pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen satojen miljoonien eurojen säästöjä, jotka kohdistuivat opetukseen ja tutkimukseen.

Homström kertoi olevansa järkyttynyt säästöpäätöksistä. Hänen mielestään kyseessä oli epäluottamuslause, joka heijasti "aika syvää hakveksuntaa" yliopistomaailmaa kohtaan.

- Hallitus ei pelkästään leikannut rahoja yliopistoilta vaan otti rahat ja ryhtyi hallinnoimaan niitä itse muita kanavia pitkin. En näe, että he olisivat tässä asiassa jotain suuria asiantuntijoita, Holmström arvosteli hallituksen toimia Ylelle.

Nobelisti kritisoi koulutusleikkauksia maaliskuussa myös HS:n haastattelussa. Holmstöm piti hallituksen säästöjä käsittämättömän suurina.

- Erikoisinta on, että rahoitusta karsitaan parhaiten menestyviltä yliopistoilta. Leikkaukset ovat älyllinen loukkaus tiedeyhteisöä kohtaan. Ilmeisesti hallitus kyseenalaistaa yliopistojen kyvyn tehdä järkeviäpäätöksiä tieteentekemisessä, Holmstöm sanoi HS:lle."

Iltalehti. Uutiset. Sanni Mattila. Nobelisti kritisoi rajusti hallitusta. Katkelma kirjoituksesta. Tiistaina 11.10.2016.

 

 


Edellinen suomalainen nobelisti, rauhanpalkinnon voittanut Martti Ahtisaari on katkera ja pitkävihainen. Lue!

Arkisto 2008. Nobelisti mielii yhä Natoon


Nobelisti mielii yhä Natoon.
"Martti Ahtisaari: Palkitun presidentin mielestä Suomen tulisi olla mukana kaikissa järjestöissä, joissa muutkin läntiset demokraattiset maat ovat." Keskisuomalainen. Valtakunta. Helsinki Nina Törnudd / STT. Sunnuntai 2008-10-12.
http://www.nettisanomat.com/2008/10/12/etusivu.html#rauhanpalkintokaan

LOKAKUU 2016. PÄÄKIRJOITUS. Nobelisti mielii yhä Natoon.

Ahtisaari - katkera ja pitkävihainen mies.

Ahtisaari tuo uudessa kirjassaan esille katkeruuden kun SDP ei asettanut häntä ehdolle toiselle kaudelle. Hän jäi siis harvinaiseksi pätkä-presidentiksi.

Yhtä harvinaista on kuitenkin se, että hän sai Nobelin rauhanpalkinnon. Sekään ei poistanut näemmä katkeruutta, kun hän yhä jaksaa mollata sitä joukkoa, joka asetti hänet presidenttiehdokkaaksi ja joka sitten hänet hylkäsi.

Edelleen hän yrittää jo murenneella arvovallallaan tuupata Suomea Natoon, ts. hän kannattaa ydinaseiden tuomista Suomen maaperälle ja ilmatilaan. Siitäkin voi myös olla katkera, kun Suomen kansa on niin tyhmää, ettei tällaista kannata.

Aikakin taitaa loppua.

Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Kirkkonummi. Kauhala 09-10-2016 iltapäivällä Nalle Puhia hiukan seuraten.


ARKISTO 2008.
Pääkirjoitus sunnuntaina 2008-10-12.

Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen.


Nobelin rauhanpalkinnon jälkeisenä päivänä presidentti Martti Ahtisaari lausui Ylen haastattelussa yhä haluavansa Suomen liittyvän Natoon. Natossa saamme siis niskaamme tai ainakin syliimme ydinaseiden taakan. Häveliäästi tästä ei puhuta, koska Suomen kansa ei halua ydinasevaltioksi. Sotilaatkin ja ministerit vaahtoavat rypälepommeista, eivät sanaakaan ohjusten ydinkärjistä. Lue! Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.

Ydinaseintoilija rauhanpalkinnon saajana on suunnilleen yhtä absurdi kuin kansojenmurhaaja Henry Kissinger, jolle rauhanpalkinto aikoinaan myönnettiin hänen allekirjoitettua rauhansopimuksen Vietnamin kanssa. Aikalaisten myöhemmistä historian kirjoituksista on paljastunut, että Henri Kissinger “nauroi räkäisesti” kuultuaan saaneensa palkinnon. Lue! Sotarikoksista syytetty Nobel-palkittu Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Henry Kissinger.

Martti Ahtisaari kannatti USA:n sotaa Irakia vastaan ja viis veisasi väitetyistä todisteista Irakin joukkotuhoaseista. “Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse." Lue! Ahtisaari ei kaipaa todisteita.

Rauhanpalkinnon saajan toivoisi olevan eettisesti korkeatasoisen henkilön. Presidenttikautensa jälkeen Martti Ahtisaari napsii pörssiyhtiöiden hallituspalkkioita7 ja optioita  Lisäksi hänen toimistonsa kerää rahaa maailmalta erilaisia asiantuntijalausunnoiksi naamioituja kirjoituksia suoltamalla, esim. Turkin EU-jäsenyyttä markkinoidessaan. Lue! Turkki. Ahtisaari asialla: Kurdit myytävänä.

Pääkirjoitus sunnuntaina 2008-10-12. Nettisanomat. Pertti Manninen

P.S. Kirjoitus perustuu muistinvaraisesti joihinkin Nettisanomissa aikaisemmin julkaistuihin kirjoituksiin, jotka on tämän pääkirjoituksen kirjoittamisen jälkeen poimittu seuraavaan lähdeluetteloon lähes kattavasti. Sama.

http://www.nettisanomat.com/2008/10/12/etusivu.html#
rauhanpalkintokaan

Arkisto 2004. Ahtisaari ja Turkki

Turkki. Ahtisaari asialla: Kurdit myytävänä. "Turkin EU-jäsenyyden edut painavampia kuin haasteet". Täysin kritiikitön ja epämääräistä toimikuntaa esittelemätön kirjoitus Helsingin Sanomissa maanantaina 06.09.2004. Kirjoitus julkaistiin pääkirjoitussivun yläosassa vieraskynä-varauksella. Kirjoittajista kerrottiin seuraavasti: "[Martti] Ahtisaari toimii puheenjohtajana ja [Albnert] Rohan esittelijänä Turkin mahdollisen EU-jäsenyyden tuomia haasteita ja mahdollisuuksia tutkivassa itsenäisessä toimikunnassa." Artikkelista ei kurdi-sanaa löytynyt! Ahtisaari asialla: Kurdit myytävänä. Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2004/09/09/etusivu.htm
    
Turkiet. "Under Anna Lindhs ledning drev regeringen en konsekvent linje angående Turkiet" "Den 6 oktober ska EU-kommissionen presentera sin rapport om utvecklingen i Turkiet. Det sägs att inte heller i den här rapporten nämns kurder eller det kurdiska språket. Turkiet har sedan staten bildades förnekat kurderna som en folkgrupp. Med minoriteter i Turkiet menar de att det var enbart de enbart de kristna minoriteterna som erkändes i Lausanne 1923.   EU bör tvinga Turkiet att redogöra för landets samtliga minoriteter och hur man tänker garantera deras rättigheter. Om EU ser mellan fingrarna med minoriteters rättigheter i länder som inträder i unionen kommer det senare inte att finnas något medel för att påverka vad som sker i dessa länder. Aftonbladet söndag 05.09.2004 Emine Onatli: Söndagsrösten.
http://www.nettisanomat.com/2004/09/09/etusivu.htm

Turkki. Ahtisaari asialla: Kurdit myytävänä. Jatkoa. Joitakin enemmän tai vähemmän kriittisiä kirjoituksia. Komissaarit ovat erimielisiä Turkin kelpoisuudesta EU:n jäseneksi - Turkin EU-neuvottelut vaativat rohkeutta unionilta - Turkin jäsenyyttä harkittava tarkoin. Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2004/09/16/etusivu.htm
    
Pääkirjoitus: Presidentti Martti Ahtisaari - tupakan vaarattomuutta todistavien asiantuntijoiden seuraaja. Raha kelpaa! Helsingin Sanomien kritiikittömyys hämmästyttää! Tulossa!
http://www.nettisanomat.com/2004/09/16/etusivu.htm


Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen - Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat-blogiIlmoita ilmaiseksi sivu! - 101 ilmoitusta -


Lauantai 2016-09-24 SYYSKUU 2016 - ORAVA TAMMESSA

Millä mandaatilla meitä hallitaan? Lue! - Ihminen ei ole kone Lue! - AIKOJA Kuvat - Jyri Häkämies: " Ay-liike otti lukua Lue! - NUORALLATANSSI MAALAISTENTALOLLA KUVA - Vuosisadan kuva KUVA

SYYSKUU 2016. ORAVA TAMMESSA.
Kuva: Pertti Manninen. Kirkkonummi Kauhala maanantaina 19-09-2016 illansuussa 18:06 ikkunan toisella puolen.


 

SYYSKUU 2016. TOIMITTAJALTA.

MILLÄ MANDAATILLA MEITÄ HALLITAAN?

Muistin virkistämiseksi on hyvä tuoda viime eduskuntavaalien tulos. Paljon on sen jälkeen tapahtunut. Perussuomalaisten kannatus on romahtanut puoleen jne.
Heti vaalien jälkeen julkaistu banneri kertoi vaalin tuloksen.



IHMINEN EI OLE KONE.

Koko kesän lehden bannerina oli uimataitoon kannustava ohje.

Muutaman kuukauden ilmestymistauko johtui muista kiireistä ja hengähdyksestä. Nyt on kuitenkin hyvä jatkaa yhdessä tammenterhoa mutustelevan kotioravan kanssa. Kesän satoa sitten lehteenkin syksyn ja talven pimeydessä, toivottavasti.

Pertti Manninen. päätoimittaja. Lauantaina 2016-09-24.

2015

HUHTIKUU 2015. KUVA. NUORALLATANSSI MAALAISTENTALOLLA VAALITULOKSEN SELVITTYÄ YHDEN MAINOKSEN VIELÄ MUISTUTTAESSA NATOSTA JA JULKISISTA PALVELUISTA.



HUHTIKUU 2015. KUVA. NUORALLATANSSI MAALAISTENTALOLLA VAALITULOKSEN SELVITTYÄ YHDEN MAINOKSEN VIELÄ MUISTUTTAESSA NATOSTA JA JULKISISTA PALVELUISTA.

KUVA: PERTTI MANNINEN PÄIVÄMATKALLA HELSINGIN KAMPISSA TIISTAINA 21.04.2015 16:14 ISMO HÖLTÖN NÄYTTELYYN TUTUSTUEN ATENEUMISSA JA VANHEMPIEN HAUTAA KEVÄTKUNTOON LAITTAEN MALMILLA.

 

 

 

 

 

 

 


N:o 1876 - Jyri Häkämies: " Ay-liike otti lukua Lue!

Sunnuntai 2016-05-15 TOUKOKUU 2016

Lauantai 2016-04-30 - VAPUNAATTO 2016 - N:o 1875 -
TYÖTÄ KAIKILLE 1994 KUVA - SATTUMALTA SÄILYNYTTÄ 1985 PUHEENVUORO - KALLIO 1947 KUVA - NORDEA HEHKUTTI KUVA


- OLEN OLLUT TIETÄMÄTÖN 07.04.2016
Maanantai 2016-04-18
1872 - HUHTIKUU 2016

KUVA. PRESIDENTIN PUHE 03.02.2016
Perjantai 2016-04-15
1871 - HUHTIKUU 2016

MAALISKUU 2016
Minna Canthin päivä. Tasa-arvon päivä.
Pääministerikin ymmärtää matala-
palkkaisia naisia, hädän hetkellä. Lue!

MAALISKUU 2016
Selvitysmies ehdottaa nyt opintolainan takaisinmaksua palkasta LUE! - OPISKELIJOITTEN KURITTAMINEN. LUE! - KUMMALLISTA KUNNIAA. Autoverosekoilun takuumies Autoliiton kunniajäseneksi. Sauli Niinistö. LUE!
OPISKELIJOITTEN KURITTAMINEN. LUE! - HIRVET LUMESSA UUDESSA MAISEMASSA KUVAT
OPISKELIJOITTEN KURITTAMINEN. LUE!- HIRVET LUMESSA UUDESSA MAISEMASSA KUVAT
OPISKELIJOITTEN KURITTAMINEN. LUE! - OPISKELIJOITTEN KURITTAMINEN. SAMAT HOKEMAT VUODESTA TOISEEN! ARKISTO 1999 JA NYT 2016. LUE! - Arkisto 1999. Milloin tehdään viimeinen painokone? Lue! - Ryhmäkanne, Lue! Saamelaisten ... Lue! Niinistö Kuvat!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi
 

 

Ymmärrys

Herra, suo minun ennemmin ymmärtää kuin saada ymmärrystä.
Franciscus Assisilainen

Kun järki sekoittuu jaloimpiin aistimuksiin ja ne muodostavat yhden kokonaisuuden, tätä voidaan täydellä syyllä nimittää elävän olennon olemassaolon pelastajaksi.
Platon

Tämä maailma on komedia niille, jotka ajattelevat ja tragedia niille, jotka tuntevat.
Horace Walpole

Niin kauan kuin ihminen ajattelee, hän on vapaa.
Ralph Waldo Emerson

Ei riitä, että järki on terävä. Tärkeintä on käyttää sitä oikein..
René Descartes

(41) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Huhtikuu.
Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.

 

 

 

 

 


 

 

 

Aurinkolaulu

On monta uskoa päällä maan 
ja toinen toista kiittää, 
mut laulajalla yks usko on vaan,
elin-iäksi hälle se riittää:
min verran meissä on lempeä, 
sen verran meissä on iäistä, 
sen verran meistä myös jäljelle jää, 
kun päättyvi päivämme tää.

Kuka tietävi, mistä me tulemme 
ja missä on matkamme määrä?
Hyvä että me sitäkin tutkimme, 
ei tutkimus ole väärä.
Mut yhden me tiedämme varmaan vaan:
me kuljemme kumpuja mustan maan,
ja täällä meidän on eläminen,
miten taidamme parhaiten.

Eino Leino, osia Aurinkolaulusta

(36) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012.  Maaliskuu. Kevätpäiväntasaus

 

 

 

 




 

 

 

 

 

 


Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta!

Sunnuntai 2013-04-21: Vuosisadan kuva: Sirkka Hämäläinen, Sauli Niinistö, Johnny Åkerholm, Euro, Ei leikkauksille, Palvelujen puolesta! Suomalaiset Euro- ja Emu-intoilijat Ylen esittämässä dokumentissa 21:49, 21:54 ja 22:07. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!

 

 

 

 

 

 

 

ARKISTO SYYSKUU 2014.
PAASIKIVEN PATSAALLA.


PAASIKIVEN PATSAALLA. Pieni istuva pysähdys patsaan jalustalla ilmaisia Narinkkatorilla jaettuja mainosnakkeja mutustellen hiukan ympäristöä tarkkaillen ja hetken kuluttua Kiasman edestä lähtevän bussin kyytiin kiíruhtaen.
OPPIA AHMIVA NEITONEN
Kuvat: Pertti Manninen torstaina 2014-09-18 klo 17:11 - 17:20. Helsinki Mannerheimintie.

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi
"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa".



Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa.
Kuva Pertti Manninen. Jyväskylä. Asemakatu. Forum. Keskiviikkona 2008-11-12 klo 09:55. 


"Vanha lastensairaala hajoaa käsiin - Nyt kyllä raskennetaan yhdessä uusi - Lahjoita 10 - Lahjoita 20- Uusi lastensairaala - Katso ketkä jo ovat talkoissa mukana: http://www.uusilastensairaala2017.fi
"Mitä kuuluu?" Maanantai 2013-03-04 16:03. Jyväskylä. Vapaudenkatu. Paikallisterminaali. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!
 
Nettisanomat Keskiviikko  2007-04-04. "Äidin rakkaus". Helsinki. Rautatientori. Lauantai 2007-03-31 klo 11. Pertti Manninen. Kuvasarja.
http://www.nettisanomat.com/
2007/04/04/etusivu.html

Kaiken keskellä aina läsnä! - VIIKKOSANOMAT


"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/07/31/viikonkuva.htm
Arkisto 2001.

SMILE
from MODERN TIMES

Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS

Music by
CHARLIE CHAPLIN

Moderately, with great warmth


SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth

AIN' - HYMY

suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01



modern times - nykyaika. kuvitelma.


http://www.nettisanomat.com/ 2001/05/17/hymy.htm

 

 

 

 

 

 

 

Nettinen.fi - 2016/10/19 - VIIDESTOISTA PÄIVÄ - Matti Vanhanen - Jussi Pajunen - ARKISTO 2007 JA 2008. NYT 2016 - Nobelisti Bengt Holmström - Suomen Nobel-sankari Bengt Holmstömin ainutlaatuinen tarina - Värikäs matka maailman huipulle - Talouden Nobel-voittaja Bengt Holmström - Moittinut rajusti Sipilän hallitusta. - Ahtisaari - katkera ja pitkävihainen mies - Arkisto 2008. Nobelisti mielii yhä Natoon - ARKISTO 2008. Pääkirjoitus sunnuntaina 2008-10-12. Rauhanpalkintokaan ei rauhoittanut: Martti Ahtisaari haluaa yhä ydinaseita Suomeen. Arkisto 2004. Ahtisaari ja Turkki - ORAVA TAMMESSA. KUVA - TOIMITTAJALTA. MILLÄ MANDAATILLA MEITÄ HALLITAAN? - IHMINEN EI OLE KONE. - SMILE from MODERN TIMES - Hymy - PATSAALLA - KUVAT. KAMPISSA. - Vuosisadan kuva - Kuva. Vanha lastensairaala hajoaa käsiin. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - etusivu - keskiviikko 19.10.2016 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi -

Lokakuu 2016, Matti Vanhanen, Jussi Pajunen, Arkisto, 2007, 2008, Bengt Holmstöm, Juha Sipilä, Kritiikki, yliopistot, arkisto, 2008, 2009, Ahtisaari, Turkki, Nato, Nobel, ydinaseet, Suomi

N:o 1884 Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2016-10-17, nettiin 2016-10-17 18:33, linkkejä 2016-10-17.

 

 

 

 

 

 

 

Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät.
Syyskuu 2015 - tammikuu 2016

 

tammi 2016 helmi 2016 maalis 2016 huhti 2016 touko 2016 kesä 2016 heinä 2016 eio 2016 syys 2016 loka 2016 marras 2016 joulu 2016
nettisanomat.com
19302 39474 41975 43396
42935 36036 36584 35703 36213
   
viikkosanomat.fi
17895 19716 17183 23688 22350 19917 19709 19669 19387
     
12.fi
14696 9150 8376 10216 11159 11038 13708 9303 9240
     
sanomanetti.fi
12054 11682 10280 11532 13596 12521 13880 13445 13445*      
hs27.com
4939 6011 6143 7261 5933 5308 6047 6452 5739      
sanomapark.fi
4897 4684 3199 5281 5755 5516 5952 4752 4946      
helkinginsanomat.com
4748 3687 4051 4638 4638* 4563 4266 4746 4557      
viikko.fi
4114 3986 4552 4196 4196* 4097 4221 4582 4268      
sanomatori.fi
3654 3546 2662 3895 4261 5299 5415 5287 3765      
nettimobi.com
3367 2407 2903 2700 2601 1948 1977 1630 1702      
sanomahouse.fi 2852 2710 2366 2711 3166 2427 2618 2878 2839      
nettilehti.com
2297 1669 1508 1718
1711 1919 2287 1868 1779      
sanomaa.com
2249 1974 2016 2050 1726 2270 2138 1837 1797      
hs24.mobi
1750 1978 1752 1738 2223 1935 2291 1733 1840      
helsinkisanomat.info 1714 1898 3363 3564 3207 3207* 4214 3304 3014      
wincapita.fi
1567 1359 2009 2443 2736 2622 2479 2028 2043      
week.fi
1566 1179 497
309
373
297
337
311
3640      
fy.fi
1273 1616 1155 1364 1502 1408 1505 1445 1662      
shit.fi
1254 1170 937
848
802
748
809
740
843
     
sanomasampo.fi
1110 882 1169 912 900 970 1019 892 1375      
vuosisanomat.fi
936 847 1108 1018 930 928 998 920 1292      
kuvaviikko.fi
924 723 939 840 877 821 887 759 1231      
nettimobi.fi
910 817 832 726 730 717 731 651 895      
sanomadigi.fi 901 972 1191 1642 1634 1542 1498 1344 1298      
sanomaviikko.fi
801 647 890 738 736 775 797 700 1121      
kuvasanomat.fi 776 1464 2064 4092 4024 4321 3917 4004 3883      
vuosi.fi
742 744 988 801 819 856 878 880 1083      
n1.fi
720 591 756 702 676 674 682 614 898      
hesansanomat.fi
669 607 703 708 719 690 756 616 872      
let.fi
669 594 525 511 516 503 523 439 584      
kuvala.fi
622 582 650 680 642 642 676 601 835      
iske.fi
620 565 567 677 637 629 683 568 678      
keskiviikko.fi
596 573 660 669 747 709 763 684 1025      
venus.fi
573 582 622 674 679 609 789 580 674      
helsinki-areena.fi
568 514 447 601 586 593 654 451 713      
elama.fi
549 552 593 671 649 592 726 630 785      
sanala.fi
533 485 630 666 639 622 674 568 733      
raw.fi
516 496 502 570 587 565 616 547 702      
12tori.fi
481 595 434 564 504 458 559 377 476      
sanat.fi
477 475 459 489 586 518 563 465 656      
sanonet.fi
476 512 497 433 406 383 429 386 399      
maanantai.fi
471 478 467 556 582 527 593 501 663      
infoinfo.fi
464 549 552 610 625 597 708 634 753      
tiistai.fi
443 489 511 470 522 482 508 450 536      
pappa.fi
430 452 516 549 562 498 554 447 593      
kansalaistori.fi
412 423 358 373 417 400 426 357 419      
sanomo.fi
405 357 373 468 488 470 465 396 485      
iltaset.fi
382 335 474 505 521 498 529 442 533      
suomisanomat.fi
375 412 457 547 513 329 539 469 524      
mobisanomat.fi 332 334 357 334 356 346 380 309 370      
mummi.fi
330 414 372 444 389 373 415 352 448      
eduskuntatalo.fi
296 252 295 409 425 431 455 422 479      
gagarin.fi
293 295 333 437 463 402 457 390 478      
per.fi
254 254 1113 282 321 306 336 268 364      
muistamo.fi 107 151 137 141 184 184 196 165 182      
Tarkistus 2016-03-24 126351                      
2016-04-06   139910 140468                  
kirkuva.fi     29 115 160 196 207 191 218      
sanomamarkkinat.fi     61 187 239 256 279 262 335      
sanomanet.fi     127 226 253 245 297 248 295      
2016-04-06     140685                  
hs24.xyz         293 444 1172 320 373      
2016-09-29               146012        
2016-10-09                 152975      
* edellisen kuukauden luku                        

Nettisanomat-perhe. Kävijätilasto. Päivittäiset eri kävijät.
VUOSI 2014, alkuvuosi 2015 - loppuvuosi 2015


Sivun alkuun!

 

 

 

 

 

 

 

 



Nettisanomat-sivuston rinnakkaissivustona (22.01.2016- 04.01.2021) kuvaviikko-sivustosta nettiin tiistaina 2021-01-26 OIKEUSJUTTU-linkki lisäten..